
30. lokakuuta 2009 Zina menehtyi Yélnassa riehuneeseen hevosinfluensaan
Tallin elämäniloista tammaa jäivät kaipaamaan tallinväki ja useat muut tammalle läheiset henkilöt
Koulutasoltaan ko. GP, re. 100cm, me. 90cm, irto 110cm
Kilpaileminen lopetettu, eläkkeellä sekä siitoskäytössä
Venäläisprosentti 100% (at, tersk)

Yleisesti Zina on virkeä, elämäiloinen ja suloinen tamma. Silloin tällöin löytyy noita omia päähänpistoja ja tulisia tempauksia, mutta perusluonteeltaan tammaa voisi kuvata rauhalliseksi ja suloiseksi. Hyvän koulutuksen ja ylläpidon myötä tamma on rauhoittunut vuosien aikana, nuorempana tuittuiluja esiintyi useaan otteeseen.
Ratsastaessa Zina on energinen ja eteenpäinpyrkivä ratsu. Sen kaasujalka on aina polkimella ja siinä on kaaharinvikaa, mutta kuuliainen se on yhtä kaikki. Reipas meno on tamman mieleen, mutta välistä saa ratsastaja pidätellä, jottei tamma omia aikojaan lisäilisi vauhtia. Koulun kiemurat Zina taitaa leikiten, kunhan ratsastaja vain pitää ohjan tuntumalla ja tietää mitä tekee. Silloin tällöin tamma pursuaa kuitenkin energiaa niin paljon, että kaikki voimansa saa käyttää pidättämiseen. Silloin on parasta tehdä muutama ympyrä laukassa ja antaa tammalle selvä kuva siitä kuka määrää. Esteitä Zina hyppää mielellään ja vauhdikkaasti. Ponnistuskohtaa arvioidessa sitä on paljon apua ratsastajalleen. Esteiden yli se loikkaa kuin tiikeri, joskus ei enempiä tyylipisteitä voi antaa, mutta yli mennään korkealta ja kovaa. Esteiden välillä Zinaa saa pidätellä, muuten se lisäisi vauhtia ja pidentäisi askeltaan niin, että lähestyminen seuraavalle esteelle epäonnistuisi. Maastossa Zina on varma ja reipas ratsu, se ei turhia säiky tai temppuile, mutta rakastaa laukkaa pitkin pellonreunaa. Ravi on ehkä tamman luontevin askellaji ja Zinan kanssa se on ratsastajallekin miellyttävä, sillä tamman askel on pehmeä. Zina on herkkä tottelemaan, varsinkin kun kyse vauhdin lisäämisestä. Joskus laukan lopettaminen ei tahdo luonnistua, mutta aina lopulta kuuliainen puoli voittaa.
Hoitaessa Zina on eloisa ja kiinnostunut ympäristöstään. Se ei ole hoitajalleen ongelmaksi, mutta seurailee tämän puuhia mielenkiinnolla. Tamma nauttii kaikesta saamastaan huomiosta ja palkitsee hellittelyn vastarakkaudella. Harjauksen aikana Zina saattaa seisoa silmät ummessa, nauttien. Kavionsa se nostaa kiltisti, vastustelematta. Zina ei välitä pientenkään lasten kommelluksista, se osaa antaa anteeksi ja tuntuu ymmärtävän, että lapset ovat "varsoja", eikä heidän tarvitsekaan vielä ymmärtää kaikkea. Zina on myös hyvä emä, rauhallinen ja lempeä varsalleen. Pesusta tamma ei nauti, mutta sietää sen kuitenkin kiltisti, vaikka saattaakin liikehtiä levottomasti. Kuivauksen se antaa hoitaa kaikessa rauhassa. Ruoka-aikanaan Zina on usein malttamaton ja paukuttaa oveaan, jos sapuskat ovat myöhässä. Se malttaa kuitenkin odottaa, että astiat on kiinnitetty paikoilleen, ennen kuin kiirehtii hoitajan ohitse syömään. Boksissaan tamma on rauhallinen, eikä koskaan yritä rynniä ulos tai runtata hoitajaa seinää vasten. Satuloitaessa Xina seisoo rauhassa paikallaan, joskin saattaa yrittää näykätä, jos satulavyö kiristetään liian äkillisellä nykäyksellä. Silloin tällöin kuolaimien ottaminen ei tahdo ottaa onnistuakseen, mutta aina lopulta ne saadaan suuhun ja suitsien soljet kiinni. Satulaan noustaessa tamma seisoo kiltisti paikallaan. Kaiken kaikkiaan Zinan kanssa on leppoisa ja mukava työskennellä.
Zina tietää aina milloin ollaan menossa kisakentälle, se on aina valmiina kuin partiopoika. Zina rakastaa esiintymistä, mutta kaaharinvikaa löytyy. Yleensä tamma on kisaa ennen hiukan hermostunut, tanssahtelee ja pärskyy. Jos lähettyvillä on oreja Zina on kiihtynyt ja esiintyy niille parhaansa mukaan. Kaikki hermostus kuitenkin katoaa kun ratsastaja nousee satulaan ja ratsastaa kisakentälle. Zina keskittyy täysin tehtäväänsä, loppua kohden se pyrkii aina vähän innostumaan ja saattaa alkaa hätiköidä, mutta hyvä ratsastaja tekee puolipidätteen ja kiinnittää sen huomion jälleen itseensä. Kaiken kaikkiaan Zinan kanssa on mukava kisata, se on rento ratsu, joka osaa asiansa ja nauttii uusista kokemuksista. Palkintonsa tamma noutaa aina ylpeänä, se kyllä tietää milloin se on sijoittunut, jos ei muuten niin ratsastajan mielialasta. Zina osaa tulkita hyvin ihmisiä, joten ratsastajan olisi parasta olla rauhallinen kentälle mentäessä.
Taluttaessa Zina tanssahtelee näyttävästi vierellä, muttei koskaan yritä riistäytyä. Se tietää kyllä paikkansa ja osaa kulkea kiltisti. Varsansa kanssa Zina on tarkka siitä että vauveli pysyy mukana. Tamma on ymmärtänyt jutun jujun ja tietää, että pääsee aina nopeammin talliin / laitumelle, jos käyttäytyy hyvin. Zina menee traileriin ongelmitta ja on hiljainen ja tyytyväinen matkustaja. Pitkät matkat tuppaavat kylläkin hermostuttamaan. Tamman tulee alas trailerista kaikessa rauhassa, ilman mitään hätiköintiä tai rynnimistä.
Laitumella Zina on iloinen ja vapaa tamma. Joskus saatetaan esittää riemukkaita pukkeja ja laukkakierroksia. Tamma viihtyy muiden seurassa, mutta pärjää myös yksinään. Muiden hevosten kanssa Zina ei haasta riitaa, mutta osaa kyllä puolustautua ja pitää huolen, ettei jää arvoasteikon pohjille. Tamma antaa aina kuulua itsestään. Laitumelle mentäessä Zina on aina innokas ja valpas, mutta malttaa odottaa, että se on päästetty irti, ennen kuin ravaa tiehensä. Tamma antaa yleensä myös kiltisti kiinni, eikä temppuile. Piehtarointi on tamman suuri riemu ja sateisella säällä sisään saattaakin huomata hakevansa mutahirviötä tamman sijaan.
© Jelem, kiitos!

| I. Yaropolk F*CK at
m, 159cm |
Ii. Gin Yoshiro at m, 160cm | Iii. Gan-Yurek at rnvkk, 158cm |
| Iie. Zehinli at m, 161cm |
||
| Ie. GLB Cesia at | Iei. Gin Svjatopolk at rn, 156cm |
|
| Iee. Siréne's Chantelle at trn, 156cm | ||
| E. Zeltyi Ion tersk km, 157cm |
Ei. Tšernyj tersk rkm, 156cm |
Eii. Dimitrij V tersk |
| Eie. Galina tersk | ||
| Ee. Ismeralda Zeni tersk rkm, 156cm |
Eei. Slathan tersk | |
| Eee. Issabeau tersk |
Zinan isä on ahkaltekinhevosori Yaropolk F*CK, joka on taidoiltaan ja kisaukseltaan koulupainoitteinen. Ulkonäöltään ori on henkeäsalpaavan upea, se on kokomusta sukin ja omaa kauniin terveen, kiiltävän karvan. Sen yleisilme on niin upea, että ihmisen katse vain nauliintuu siihen, kun se astelee näkyviin. Orin on aikoinaan Geld kasvattanut ja myi sen sitten sandin omistukseen Evo Sporthorsésiin. Tämä 159 cm korkea ryhdikäs ori on nuoruudessaan koulutettu oikein korkealle; kouluratsastuksessa Vaativa A, rataesteissä metri ja maastoesteillä 90cm, taitoa ja liikettä siis löytyy orilta itseltään kuin sen jälkeläisiltäkin. Ori on tähän mennessä kisannut sijoittuen vain kenttäratsastuksessa sekä kouluratsastuksessa ja sen siittämiä varsoja maailmassa pyörii tällä hetkellä kolme (3) kappaletta.
Ziinan isänisä on poikansa tavoin musta ahkaltekinhevosori Gin Yoshiro. Karismaattinen ja komea ori on Gin Ahaltekin kasvatti ja omistama. Se on kisannut lähinnä kouluratsastuksessa, mutta on koulutettu kuitenkin niinkin korkealle tasolle kuin Intermediaire I, eli ori omaa kyllä hienot liikkeet ja suuren kapasiteetin lajiinsa, on se sitä jälkeläisilleenkin periyttänyt, joita löytyy kolme (3) kappaletta. Kaikki sen jälkeläiset asuvat myös orin kotitallilla ilmentämässä jo edesmenneen isäorinsa liikettä ja taitoa ihmisille ja tuleville ahkal-tekkepolville. Eniten näistä isäänsä muistuttaa orijälkeläinen Gin Yurij; se on ulkonältöön hämmästyttävän samannäköinen ja osaa kouluakin yhtä taitavasti mennä. Säkäkorkeutta orilla oli 160cm
Ziinan isänisänisä on ahkaltekinhevosori Gan-Yurek. Häikäisevän upean näköinen, väritykseltään ruunivoikko ori on näyttävä näky. Korkeutta tällä ylväällä orilla on 158cm. Se on painotukseltaan kouluratsastuspainotteinen ja koulutettu varsin korkealle tasolle siinä ja varmasti periyttää taitonsa myös tuleville ahkal-tekkepolville. Orin on maahantuonut aikoinaan Gin Ahkaltek ja on nykyäänkin kyseisen tallin omistama. Jälkeläisiä sillä on kolme (3) kappaletta. Ori on kuitenkin nyt jo lopetettu vanhuuden vuoksi 19 vuoden iässä. Muuta orista ei saa oikein irti.
Ziinan isänisänemä on ahkaltekinhevostamma Zehinli. Tämä on myöskin musta ja koulupainotteinen, kuten monet muutkin tekit Ziinan suvussa. Säkäkorkeutta sillä on 161cm. Jälkeläisiä tällä on kolme (3) kappaletta. Se on periyttänyt muutaman todella upean varsan, vaikka itse tamma on nyttemmin jo kuollut vanhuuteen 19 vuoden ikäisenä. Tamman kaikki jälkeläiset ovat myöskin mustia yhtä lukuun ottamatta joka on kimo. Tamma omaa upeat liikkeet ja varsinkin sen ravi on on todella palkittu ja arvostettu. Myöskään tästä tammasta ei oikein saa muuta irti, koska sitä ei ole sen kummemmin kisautettu.
Ziinan isänemä on ahkaltekinhevostamma GLB Cesia on virtuaalitalli Gelbin kasvatti, tamma oli kyseisen tallin omistuksessakin koko elämänsä loppuun asti. Luonteeltansa erittäin kiltti tamma on koulutettu jopa tasolle Vaativa A. Se onkin saavuttanut jo kaksi sijoitusta kouluratsastuksesta ja on koulupainoitteinen. Luonteeltaan tamma ei ole useimpien tammojen ja ahkal-tekkejen tavoin kovinkaan helppo, se on aika kimurantti ja muutenkin pippurinen, ei mikää helppo. Jälkeläisiä se elämänsä aikana varsoi kaksi (2) kappaletta. Muuta tammasta emme tiedä, sillä sen sivut ovat kadonneet kasvattajan ja samalla tamman omistajan lopetettua.
Ziinan isänemänisä on ahkaltekinhevosori Gin Svjatopolk. Väritykseltään ruunikko ori on niittänyt menestystä näyttelyissä saaden sertinkin eli omaa laadukkaan rakenteen. Orin on kasvattanut kuuluisa Ionic ja ori on nyttemmin Hopeausvan tallin omistuksessa. Säkäkorkeutta orilla on 156cm. Kisauspainotukseltaan ori on kouluratsastuspainotteinen ja sijoittunutkin Helpon A:n tasolla. Ori omaa upeasti liikettä ja kapasiteettia kouluratsastukseen. Jälkeläisiä orilla on kaksi (2) kappaletta, joista kummatkin ovat tammoja.
Ziinan isänemänemä on ahkaltekinhevostamma Siréne's Chantelle. Tamman omistaja sekä kasvattaja on Gelb, joka on tähän mustaan tammaan valkoisin merkein panostanut oikein näyttävästi ja mukavasti. Korkeutta tammalla on 156cm ja se on koulutettu korkealle; koulussa Intermediaire |, esteillä se menee vain 90cm ja maastoesteillä 70cm. Tamma on kisannut kouluratsastuksessa varsin ahkerasti sijoittuenkin. Startteja löytyy kouluratsastuksen parista 17 kappaletta. Näyttelyissä rakenteeltaan hieno tamma on käynyt vain kerran saaden kunniapalkinnon silloin. Jälkeläisiä tammalla on yksi (1) tammajälkeläinen. Luonteeltaan sen omistaja kuvaa tammaa hankalaksi, kuumahkoksi ja aika-ajoin aivan mahdottomaksikin
Ziinan emä on terskinhevostamma Zeltyi Ion. Kuten nimestäkin jo huomaa, tämän kimon tamman on kasvattanut Sirpan Ionic. Nykyään tamma on kuitenkin jo lopetettu aivan älyttömän hiukeassa 34 vuoden iässä! Säkäkorkeutta tällä kouluratsastuspainotteisella tammalla on 157cm ja se on kouluratsastuksessa koulutettu jopa Grand Prix tasolle eli liikettä ja taitoa kyllä löytyy. Luonteeltaan se on aika energinen ja aikalailla omaa päätä omaava tamma eli ei ole ihan joka ihmisen hevonen luonteensa perusteella. Tamman omistaa Cendarlen virtuaalitalli, joka on sitä kisauttanut paljon kouluratsastuksessa useasti sijoittuen. On tamma rakenteellisestikin mukava, joten on esikantakirjattu eikä Yleislaatuarvostelusta saatua |||-palkintoa saa unohtaa. Näyttelyistä se on saanut kunniamaininnan. Jälkeläisiä tammalla on neljä (4) kappaletta.
Ziinan emänisä on terskinhevosori Taernyj. Tämä Ionicin maahantuoma ja omistama ori on väritykseltään ruunikonkimo. Säkäkorkeutta orilla on 156cm. Kisauspainotukseltaan se on kouluratsastuspainotteinen ja Vaativa B:n tasoa se osaa mennä. Ori lopetettiin aika upeassa 27 vuoden iässä. Kisakentillä ori ei ole päässyt oikein koskaan depytoimaan, mutta jälkeläisiä se on saanut jopa viisi (5) kappaletta. Luonteeltaan orin omistaja kuvaa tätä kovapäiseksi otukseksi, mutta erittäin osaavaksi. Kouluratsastuksessa se on ihanan elastinen, näyttävä ja liikerikas. Kouluratsastuksessa siitä ei ole paljoakaan miinusta mainittavana.
Ziinan emänisänisä on terkinhevosori Dimitrij V. Tämä ori on yksi arvostetuimmista ja palkituimmista terkioreista Venäjällä, jossa se asuu erään siittolan nimikko-orina. Väritykseltään musta ori on erittäin kookaskin ja luonteeltaan yksi parasluonteisempia terskejä, joita tiedän. Tällä upealiikkeisellä kouluratsastusorilla on kapasiteettia ollut läpi koko uransa jopa GP-tasolle asti, jossa se on menestynyt varsinkin nuorempana todella upeasti! Orin jälkeläisetkin ovat menestyneitä ja upeasti menestyviä kouluratsastushevosia, hienoja niin luonteeltaan kuin rakenteeltaankin. Oikea huipputason orihan tämä oli, mutta lopetettiin valitettavasti 21 vuoden iässä vanhuuden vaivoihin.
Ziinan emänisänemä on terskinhevostamma Galina. Tämä kimo ja kooltaan varsin pieni tamma ei ollut kovinkaan suuresti menestynyt tai muutenkaan merkittävä. Sen suuri ominaisuus oli sen suuri ja lämmin sydän, jota se jaksoi aina jakaa ihmisille ympärillään sekä muille hevosille. Ovatpa tämän pienen tamman varsatkin varsin kultaisia luonteeltaan ja hienot liikkeet omaavia. Tammalla oli kyllä varsin upea ravi, jollaisella kehtasi kyllä kehuskella sekä mahtavan iso laukka. Kouluratsastuskisoissa se ei oikein koskaan ole startannut, muutaman kerran kyllä mukavasti menestyen. Korkeutta 27 vuotiaana kuolleella tammalla oli vain 150cm.
Ziinan emänemä on terskinhevostamma Ismeralda Zeni. Tämä tamma on Ioniciin ostettu Angelniemestä aikoinaan kouluratsastusta kisaamaan. Korkeutta ruunikonkimolla tammalla on 156cm. Koulutustasoa tältä varsinkin kouluratsastuksessa depytoineelta tammalta löytyy: koulussa Vaativa B, esteillä tosin vain metri. Jälkeläisiä tammalla on viisi (5) kappaletta, joista Zeltyi Ion on ehdottomasti upein yksilö. Luonteeltaan tamma on oikein mukava ja ihanan suloinen. Se onkin aina ollut hiukan hitaasti syttyvä ja kasvava, koska sen urakin syttyi kouluratsuna tuleen vasta 12-13 vuotiaana. Tamma lopetettiin 26 vuoden iässä vanhuuteen
Ziinan emänemänisä on terskinhevosori Slatha. Tästä Ionicin aikoinaan omistamasta orista ei löydy lähes yhtään tietoa, sillä sen sivut ovat kadonneet bittiavaruuteen. Jälkeläisiä sille kuitenkin syntyi kolme (3) kappaletta, joista kaikki ovat Slathanin entisen omistajan, Sirpan omistuksessa. Jokainen niistä on kouluratsastuksessa menestynyt ja valitettavasti tätä nykyä jo edesmenneitä. Isäorilla oli kaikesta päätellen kuitenkin upeat liikkeet.
Ziinan emänemänemä on terskinhevostamma Issabeau. Tästäkään nyt
jo edesmenneestä tammasta ei tietoa löydy. Se kuitenkin oli Kerpan
omistuksessa elämänsä ja varsoi ainakin kaksi (2) varsaa, joista
kummatkin ovat kisanneita ja lahjakkaita yksilöitä.
© Rops, kiitos!

- KRJ:n alaisissa sijoituksia kärjessä 43 kpl:tta, voittoja 8 kpl:tta.
08.01.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 4/21 (kutsu)
08.01.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa A, tulos: 4/19 (kutsu)
13.01.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 5/46 (kutsu)
18.01.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 3/21 (kutsu)
07.02.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 4/28 (kutsu)
07.02.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa A, tulos: 3/22 (kutsu)
07.02.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 2/28 (kutsu)
08.02.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa A, tulos: 3/22 (kutsu)
21.03.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 3/23 (kutsu)
21.03.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 1/23 (kutsu)
21.03.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa A, tulos: 3/13 (kutsu)
16.04.2008 KRJ kouluratsastus, Helppo A, tulos: 5/63 (kutsu)
17.04.2008 KRJ kouluratsastus, Helppo A, tulos: 4/37 (kutsu)
24.04.2008 KRJ kouluratsastus, KN Special, tulos: 7/122 (kutsu)
26.04.2008 KRJ kouluratsastus, Helppo A, tulos: 1/48 (kutsu)
13.06.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 6/59 (kutsu)
13.06.2008 KRJ kouluratsastus, Helppo A, tulos: 9/82 (kutsu)
14.06.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 1/61 (kutsu)
16.06.2008 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 2/27 (kutsu)
03.07.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate I, tulos: 3/10 (kutsu)
14.07.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 6/52 (kutsu)
23.07.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 3/23 (kutsu)
07.08.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate II, tulos: 1/6 (kutsu)
15.08.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa A, tulos: 4/16 (kutsu)
15.08.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate I, tulos: 4/16 (kutsu)
15.08.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa A, tulos: 2/29 (kutsu)
15.08.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate II, tulos: 4/22 (kutsu)
22.09.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate I, tulos: 4/18 (kutsu)
24.09.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa A, tulos: 1/33 (kutsu)
24.09.2008 KRJ kouluratsastus, Helppo A, tulos: 5/53 (kutsu)
25.09.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa A, tulos: 2/33 (kutsu)
25.09.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate I, tulos: 2/18 (kutsu)
06.11.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate I, tulos: 4/36 (kutsu)
07.11.2008 KRJ kouluratsastus, Gran Prix, tulos: 2/30 (kutsu)
08.11.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa A, tulos: 2/37 (kutsu)
09.11.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 5/37 (kutsu)
10.11.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate I, tulos: 5/36 (kutsu)
11.11.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 3/37 (kutsu)
12.11.2008 KRJ kouluratsastus, Gran Prix, tulos: 4/30 (kutsu)
13.11.2008 KRJ kouluratsastus, Gran Prix, tulos: 1/30 (kutsu)
04.12.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate I, tulos: 2/24 (kutsu)
04.12.2008 KRJ kouluratsastus, Gran Prix, tulos: 2/30 (kutsu)
09.12.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate I, tulos: 4/24 (kutsu)
10.12.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 3/28 (kutsu)
11.12.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 5/28 (kutsu)
12.12.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 2/28 (kutsu)
19.12.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate I, tulos: 2/26 (kutsu)
20.12.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 1/32 (kutsu)
22.12.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate I, tulos: 3/26 (kutsu)
23.12.2008 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 4/32 (kutsu)
27.12.2008 KRJ kouluratsastus, Intermediate I, tulos: 4/26 (kutsu)
- NJ:n ja MSY:n alaisissa sijoituksia kärjessä 0 kpl:tta, voittoja 0 kpl:tta.
-

15. toukokuuta vuonna 2008 t. Selena Yél (i. Grigori Zeni)
15. toukokuuta vuonna 2008 t. Yelena Yél (i. Grigori Zeni)
16. kesäkuuta vuonna 2008 t. Stanimir Yél (i. SRG Galaktion)
26. elokuuta vuonna 2008 t. Zinovia Yél (i. GLB Agripin)
17. lokakuuta vuonna 2008 t. Natasha Yél (i. Adonétt)
08. maaliskuuta vuonna 2009 o/t. ***** Yél (i. Filat Yél)
Astutuspyyntöjä voi tietenkin kysellä mailin kautta, jos varsa kiinnostaa. Zina ottaa mielellään oreja vastaan. Jos tamma kiinnostaa tilausvarsan emäksi niin, laita viestiä mailiini eli tähän osoitteeseen. Zinan varsoista tulee Yélnan kasvatteja, ellei asiasta muuten sovita. Tamman varsat pyritään myymään mahdollisimmat hyviin koteihin, jotka ovat harkitusti valittu. Varsojen sukupuoleen ja nimeen ostajaehdokas voi itse vaikuttaa.

00. kuuta 2000 valmentaja taso valmennus
komentit

Toteutus © Sara W., grafiikat shiro, tekstit Laura R., kuvat Tomasz Siergiej
Kopiointi kielletty Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti.