26. lokakuuta 2009 Veta menehtyi Yélnassa riehuneeseen hevosinfluensaan
Tallin upeaa hyppääjätammaa jäivät kaipaamaan tallinväki ja useat muut tammalle läheiset henkilöt

Nimeltään:	Yelizaveta "Veta"	Rerkisterinumero:	VH-50473, rekisterissä
Sukupuoleltaan / säkä:	Tamma / 152cm	Koulutustaso:	He B, 130cm, 120cm
Rodultaan:	Deliboz	Käyttö / painotus:	Ratsu, siitos / este
Merkit / väriltään:	Pt, mtj psk / prn	Kasvattaja / tuoja:	Lev Solovyov / RUS / aavistus
Syntynyt / ikä:	14.06.2008 / 12 vuotta	Omistaja:	Laura R. / Yélna

Yleisesti Veta on hyvin mukava tamma jolta löytyy kuitenkin luonnetta tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tytöstä ei koskaan samantien ota selvää millaisella tuulella se on, hitusen arvaamaton hevonen. Tutuille hoitajille Veta käyttäytyy todella mallikkaasti yleisestiottaen vaikkakin välillä vastaan laittaakin. Tamma on kovin erikoistunut omaan 'huumoriinsa', pelleilee muiden kustannuksella minkä kerkeää ja jekuttaa heitä pienin tempuin. Vaikkakin Veta tuntuu aluksi kaikille hyvin mahdottomalta alistuu se todella helposti hoitajalleen mikäli hän yhtään uskaltaa laittaa hevoselle vastaan, Vetalla on vain tapana vähän kokeilla kaikkia. Tämän arvaamattoman hevosen jaloista lähtee vauhtia muidenkin hevosten edessä. Tyttö on melko useaan menossa heti ensimmäisenä uusiin paikkoihin ja muutenkin tahtoo säntäillä ulkonakin ollessa minne sattuu. Vetaa ei voisi kuvailla yhdellä sanalla mitenkään - joka päivä tamma on erilainen ja siitä löytyy yhä enemmän kuin positiivia niin negatiivisiakin piirteitä. Tämä tamma ei ole juurikaan tarkoitettu lasten hoiviin, oivallinen hevonen hieman kokeneemmille hevosihmisille.

Ratsastettaessa Veta on hyvinkin unelma ja taitava ratsu mutta vain hyvällä ratsastajalla. Ei todellakaan alennu kaikkien ratsuksi, ensimmäiset kymmenen minuuttia on joka kerta pelkää koitosta kuinka topakka ratsastaja on. Kun tamman selkään nousee, tuntuu kuinka se puhkuu intoa ja halua lähteä juoksemaan - välttämättä ratsastaja ei kerkeä selkään asti, kun tyttö kävelee jo reippaasti uralla. Vetasta löytyy ratsatettaessakin itsepäisiä puolia joten alusta lähtien saa olla hyvin varuillaan ja pistää tamman kulkemaan ratsastajan mukaan. Kokeneelle ratsastajalle tämä hevonen on hyvin mukava ja sopivan haasteellinen ratsu. Veta omaa hyvin mukavat askeleet, joissa on helppo istua jokaisessa askellajissa. Edes harjoitusravissa ratsastajan takapuoli ei nouse satulasta. Laukka voi kylläkin olla hitusen lennokasta jonka takia ratsastajan tasapaino voi kovassa vauhdissa heitellä. Veta liikkuu parhaiten eteenpäin pohkeilla sekä istunnalla. Niillä tammaa saa hyvin liikuteltua eteen kuin sivuillekin. Suustaan vähän herkkä joten ei siedä kovinkummoista vetoa ohjista - mikäli ratsastaja on liian kovaotteinen niin tämä hevonen kyllä näyttää sen. Harvoin Veta vetelee pukkeja mutta itsepäisyydellään saattaa jumittua keskelle kenttää tai lähteä oman päänsä mukaisesti menemään ratoja. Ääniapuja Veta ei niinkään kuuntele, juoksee eteenpäin korvaa hetkauttamatta, vaikka ratsastaja maiskauttelisikin selässä. Istunnalla ja pohkeilla saa tämän tamman siis lähestulkoon liikkumaan ratsastajan haluamalla tavalla. Veta kuuntelee melko hyvin ratsastajan ohjeita ja usein pyrkii miellyttämään niitä, vaikka siltä ei välillä näytä. Vauhtia tämän hevosen kavioista löytyy jos kenen - tykittää sellaisella vauhdilla eteenpäin mikäli ratsastaja vain antaa sen juosta. Hyvin reipas tamma yleisestikin, puolipidätteet ovat melko in juttu. Kouluratsastuksessa Veta taipuu helppo b luokkaan asti, perusasiat siis hallinnassa. Menee hyvin kaikki askellajit, nostot, kaikenmaailman ympyrät, peruutukset yms. Veta ei itse niinkään pidä kouluratsastuksesta sillä se on sellaista perussettiä hitain askelin, ainakin yleensä. Sen sijaan Veta rakastaa esteratsastusta - vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tamma on todellakin parhaimmillaan esteillä sillä se nauttii hyppäämisestä ja kapasiteettia riittää huimasti. Tamma hyppää ratana reippaasti yli metriä ja sekin hienolla ilmavaralla. Esteillä Veta jaksaa keskittyä ratsastajan apuihin vaikkakin välillä lähtee vähän oman pään mukaan menemään. Tamma omaa erittäin hyvän tekniikan ja hyppytyylin, niissä ei ole hiomista mihinkään suuntaan. Harvoin kuumuu esteillä vaikkakin ryöstää ohjaa itselleen lähes joka kerta. Maastossa Veta on myös oivallinen ratsu. Hyvin maastovarma hevonen, ei säiky edes kimeimpiä ääniä saati puskissa hyppeleviä eläimiä. Välillä Vetan kanssa voi mennä hermot sillä sen täytyy koluta kaikki matkanvarrelle osuvat puskat läpi josko jostain löytyisi jotain hyvää. Veta kaipaa selkäänsä osaavaa ratsastajaa joka pystyy pitämään sen ruodussa ja ratsastajan jolla riittää malttia kestää tamman jokapäiväiset temput.

Hoidettaessa tamma voi aluksi olla vähän nihkeä ja hermostunut, ajan myötä rauhoittuu kuitenkin. Kun karsinaan astuu, Veta voi olla korvat luimussa ja hampaat irvessä vaikkei mitään hoitajalleen uskalla tehdäkään. Näin vain pelottelee epävarmaa hoitajaa pois. Tytön luokse täytyy vain reippaasti astella niin se tietää ettei hoitajalle kannata ryppyillä. Antaa laittaa itsensä hyvin kiinni riimuun, yleensä kannattaa pistää harjauksen ja varustuksen ajaksi kiinni. Harjatessa Veta aluksi kuopii etukaviollaan maata ja hyppii sivulta toiselle mutta lopuksi rauhoittuu nauttimaan huomion saannista. Helppo harjattava, ei pistä vastaan eikä ole herkkä mistään kohtaan. Voi siis huoletta harjata vähän kovemmallakin otteella. Harjan ja hännän harjaaminen ei välttämättä ole niin helppo juttu, mutta joka kerta sekin tulee tehtyä. Varsinkin harjaa kammattaessa Veta voi viskellä päätään ja esitellä hampaitaan minkä kerkeää, ei pidä yhtään että jouhia niperretään. Kavioiden puhdistus onnistuu yleensä hyvinkin helposti ja nopeasti. Veta nostaa lähes itsestään kavionsa, kun hoitaja edes hipaisee niitä. Välillä on tietenkin päiviä kun tamman kavioita täytyy oikein repiä maasta jotta saa ne puhdistettua. Varusteet eivät ole tamman parhaita ystäviä, sen huomaa jo kun niitä yrittää pistää Vetan niskaan. Suitsiessa pyrkii nostamaan turpansa mahdollisimman ylös ja kauas hoitajastaan. Kun hoitaja saa lopulta Vetan pään vierelleen on eriasia vaivautuuko se aukaisemaan suutaan. Suunpielestä kutittelu on siinä tilanteessa ainoa vaihtoehto ja se usein tepsiikin. Satulasta Veta ei pidä sitten yhtään. Luimistelu ja pullistelu on tämän tamman kanssa hyvin yleistä. Satulan saa vielä moitteitta tamman selkään mutta satulavyön kiinni saamisessa voi kestää tovi. Vetalle täytyy kuitenkin tehdä selväksi ettei hoitaja pidä siitä ja silloin tamma voi luovuttaa taiston ja lopettaa pullistelun. Muut varusteet menevät melko hyvin Vetan ylle pieniä ongelmia lukuunottamatta. Yleisesti Veta on hoidettaessa itsepäinen joten vaatii vähän topakamman hoitajan.
© Hawering, kiitos!

I. Dvorec Malcik del	Ii. Vitya del	Iii. Yegor del
		Iie. Alina del
	Ie. Kseniya del	Iei. Cheslav del
		Iee. Jekaterina del
E. Elizaveta del	Ei. Vadim del	Eii. Lyonya del
		Eie. Ksyoshya del
	Ee. Polina del	Eei. Vova del
		Eee. Mila del

Sukuselvitys: Veta on kokonaan EVM-sukuinen, eli sen vanhempia ei löydy netistä tai virtuaalimaailmasta. Yelizavetan isän puoli on tunnettu erityisesti hyvärakenteisista ja kestävistä kilpahevosista, joiden kilpaura on jatkunut vanhuudenpäiville saakka ilman vaivoja. Emän puolen suku on pääasiassa tuntemattomampaa, mutta löytyy seasta muutama pankin räjäyttänyt tykkikin.

Isä, Dvorec Malcik, on venäläinen delibozori. Se ei ole koskaan kilpaillut laukkojen parissa, vaikka sen sukulaisissa on myös menestyneitä laukkureita. Malcikilla kilpailtiin pitkään, yli 16-vuotiaaksi, sillä se oli rakenteellisesti huippuhevonen ja sen kroppa kesti pitkään kilpailemista. Sen toivotaankin periyttäneen tuota ominaisuutta jälkeläisiinsä. Malcikilla kilpailtiin pääasiassa rataesteratsastuksessa, mutta se starttasi myös kenttäratsastuskilpailuissa ja pärjäsi hyvin myös koulukokeissa. Vaikka Malcik olikin deliboz, sillä ei ollut taipumusta peitsiin. Luonteeltaan se oli rauhallinen ja hyvä käsitellä, ratsastaessa hieman kuuma. Jälkeläisiä tällä isohkolla, 157 senttiä korkealla ruunikolla orilla on yhteensä 11. Malcik kuoli 19-vuotiaana ratsastustapaturmassa.

Isänisä, Vitya, kokeili nuorena laukkahevosen uraa kisaten pääasiassa risuestelaukoilla, mutta koska orin pää ei kestänyt kilpailujen paineita, se siirtyi harrasteratsuksi. Helppoluonteinen ori kierteli jonkin verran, kunnes se päätyi erääseen perheeseen perheen tyttären hevoseksi 8-vuotiaana. Ori aloitti kilpailemaan esteillä tytön kanssa, ja eteni nopeasti kansalliselle tasolle saakka. Ori herätti myös tammanomistajissa kiinnostusta, joten Vityasta jäi lopulta 25 jälkeläistä. Vitya on periyttänyt kaikille jälkeläisilleen helpohkoa luonnetta ja hyvää hyppykapasiteettia. Myös puhtaat askellajit Vitya on periyttänyt. Kimo ori oli 152 senttiä korkea.

Isänisänisä, Yegor, on hieman tuntemattomampi ori. Pääasiassa sen tunnettavuus on tullut jälkeläisten kautta, kuten Vityan ja Dvorec Malcikin, joille ori näyttää periyttäneen hyvän rakenteensa. Yegor kilpaili risuestelaukoilla 8-vuotiaaksi. Kisauran jälkeen sille teetettiin sen ainoa jälkeläinen, Vitya, jonka jälkeen Yegor lopetettiin tuntemattomasta syystä. Yegor oli ainoastaan 149 senttiä korkea tummanruunikko ori. Luonteeltaan Yegor ei ehkä ollut helpoin tapaus, mutta kuitenkin se oli täysin käsiteltävissä.

Isänisänemä, Alina, oli perheen harrastehevosena. Se toimi työhevosena ja kulkuneuvona, sillä tuohon aikaan ei Venäjän niillä nurkilla ollut vielä edes maanteitä, vaan kapeita kinttupolkuja. Alina vietti pitkän elämän, ja kuoli lopulta yli 30-vuotiaana. Vitya oli tamman ainoa jälkeläinen, joka myytiin kun perhe alkoi nykyaikaistua. Alina viihdytti hyvän luonteensa vuoksi myös perheen lapsia, joiden pilojen ja päähänpistojen kohteeksi tamma alistui lähes mielellään. Alinan säkäkorkeutta ei tiedetä, mutta vanhoista valokuvista näkee, että tamma oli väritykseltään kimo.

Isänemä, Kseniya, oli väriltään ruunikko tamma, jolta säkäkorkeutta löytyi 150 senttiä. Tamman omisti valtion hevosjalostusyksikkö, jossa sillä kilpailtiin monipuolisesti monessa eri lajissa. Se toimi myös ratsastuskouluhevosena. Sen pää kesti yllättävän hyvin suuren siittolan paineita, ja se olikin monen suosikkihevonen. Tamma jätti kuusi jälkeläistä, joista suurin osa on jatkamassa sukua hevosjalostusyksikössä. Kseniya ei voittanut mitään suurempia uransa aikana, vaan kilpaili tasaisen varmasti 12-vuotiaaksi saakka, jonka jälkeen se siirtyi kokonaan siitoskäyttöön. Tamma lopetettiin influenssan jälkitautien vuoksi 18-vuotiaana.

Isänemänisä, Cheslav, oli hieman hankalaluonteinen ori, joka kilpaili nuorena laukkurina. Se menestyi pääasiassa risuestelaukoilla, ja sillä oli hirmuisen vahvat ja varmat jalat. Sen toivottiin periyttävän tuo ominaisuus jälkeläisilleen, ja niin se on tehnytkin. Terveen elämän elänyt 157 senttiä korkea ori oli väriltään ruunikonkimo. Orista jäi yhteensä 18 jälkeläistä.

Isänemänemä, Jekaterina, oli samaisen hevosjalostusyksikön omistuksessa kuin isän emäkin. Jekaterina kilpaili runsaasti nuorena esteillä ja menestyi aina kansallisella tasolla saakka. Tamma starttasi myös kouluratsastuksessa, mutta sillä oli melkoisen surkea ravi, välillä nelitahtinen ja välillä peitsiin taittuva, joten se verotti tamman menestystä kouluradoilla. Estehevosena Jekaterina oli oikea tykki, jonka kanssa työskentely oli oikeaa nautintoa! Tammasta jäi kolme jälkeläistä. Korkeutta Jekaterinalla oli huimat 160 senttiä, ja väriltään tamma oli lähes musta.

Emä, Elizaveta, on ruunikonkimo 154 senttiä korkea tamma. Elizaveta kilpailee kenttäratsastuksen parissa Venäjällä. Elizaveta on luonteeltaan hieman äkkipikainen, eikä rakenteellisestikaan mikään kukkanen, mutta voitontahtoa tammalta löytyy. Tammalla on tähän mennessä kaksi jälkeläistä, myöhemmin, kun tamman kilpailu-ura on takanapäin, syntyy varmasti lisää. Elizaveta on kiertänyt myös ulkomailla este- ja kenttäratsastuskilpailuissa, ja voittanut monta kansainvälistäkin kilpailua.

Emänisä, Vadim, on oikea hurjapääori. Se kilpaili nuorena risuestelaukoissa, eikä osannut silloin varoa yhtään. Se loukkaantui useasti, mutta palasi aina uudelleen kilparadoille. Viimeisen loukkaantumisen myötä Vadim jäi kokonaan eläkkeelle. Se on käsitellessä melkoisen hankala, eikä sitä pysty monikaan ihminen käsittelemään. Vaaleanruunikko ori on korkeudeltaan 153 senttiä, ja jättänyt tähän mennessä ainoastaan yhden jälkeläisen.

Emänisänisä, Lyonya, kilpaili pitkän uran risuestelaukoilla. Luonteeltaan ori oli äkkipikainen kuten poikansa, mutta käsiteltävissä. Lyonya oli todellinen tykki, eikä päästänyt montaakaan ratsukkoa ohitseen radalla. Se katosi jo ensimmäisen esteen jälkeen jättäen muut jälkeensä kuin paikoilleen seisomaan. Lyonyan loistavan uran jälkeen ori sai kuin saikin luonteestaan huolimatta huomiota jalostuskäytössä, ja jälkeläisiä orista jäi 33.

Emänisänemä, Ksyoshya, oli laukkahevonen. Se ei saavuttanut sen suurempaa menestystä laukkaradoilla, mutta kilpaili silti 8-vuotiaaksi saakka. Tamman jalat ja selkä kestivät hienosti laukkahevosen uraa, eikä sillä koskaan ollut ongelmia terveyden kanssa. Myöhemmin tamma pärjäsi hyvin näyttelyissä, ja kuvista päätellen tamma olikin oikea ruusu. Tammalla oli säkäkorkeutta 154 senttiä ja väriltään se oli harvinainen rautias. Jälkeläisiä tammasta jäi neljä.

Emänemä, Polina, ei koskaan uransa aikana kilpaillut. Se toimi koko elämänsä ajan siitoshevosena. Tamma varsoi lähes joka vuosi niin pitkään kuin sillä paikat kesti, joten tammalla on kymmenen jälkeläistä. Se eli 20-vuotiaaksi saakka, kunnes se lopetettiin. Rakenteeltaan Polina oli hyvä, sillä oli hyvät, voimakkaat jalat ja sopusuhtainen vartalo. Liikkeet tammalla oli matkaavoittavat ja lennokkaat. Väriltään Polina oli kimo, ja korkeutta siltä löytyi 149 senttiä.

Emänemänisä, Vova, oli kansallisen tason estetykki. Se kokeili myös kansainvälistä uraa, muttei koskaan pärjännyt oikein ulkomailla. Sen kompastuskiveksi koitui kilpailumatkat, sillä ori stressasi pitkiä kuljetuksia. Vova hyppäsi kuitenkin hyvän uran kotimaassaan, ja jätti useita menestyneitä ja hyvärakenteisia jälkeläisiä. Ori oli korkeudeltaan 156 senttiä ja väriltään tummanruunikko.

Emänemänemä, Mila, oli 155 senttiä korkea rautiaankimo tamma. Se ei juurikaan elämässään kilpaillut ratsastuksen lajeissa, mutta se tunnettiin ja tunnetaan erityisen kauniina tammana. Se osallistui elämänsä aikana useaan hevosgaalaankin, jossa esiteltiin delibozia rotuna. Näyttelyissä tamma voitti kaiken mahdollisen. Milasta jäi viisi jälkeläistä.
© aavistus, kiitos!