
Sivut muuttaneet osoitteeseen.
Maydan al Rayad tutummin "Mayan", VH-54555
Koulutasoltaan ko. Va B, re. 80cm, me. 70cm, irto 100cm
Kilpailee vakituisesti kouluratsastuksessa

Maydan al Rayadia kutsutaan tallilla vain Mayaniksi. Yleisesti ottaen ori on erittäin nallekarhumainen kaveri, joka tökkii hellästi silkkisellään turvallaan ihmistä selkään, ja nauttii niiden läsnäolosta. Mayan näyttää mielellään uusille kasvoille upeaa olemustaan sekä rakennetta, mutta kotioloissa perheen kesken se osaakin olla oikea rämäpää. Kuten sanonta kuuluu, ulkokuori voi pettää.
Mayan ei kumminkaan ole mikään eilisen teerenmies, vaikka välillä haluaakin heitellä kaurakippoja pitkin tallia, ja läträtä vesiautomaatin kanssa karsinan läpikotoisin märäksi, jolloin omistajalla onkin työtä kuivata ja putsata karsina. Korean ulkomuodon omaava Mayan osaa vaatia ihmiseltä sen, mitä haluaa. Ori osaa kiertää ihmisen täysin pikkurillinsä ympärille, ja näinollen pyytää siltä haluamansa. Kun ihminen on Mayan pauloissa, ei siitä irti noin vain päästäkään. Toisena päivänä ori on lempeä kuin luppakorvainen nallekarhu, toisena taas kuin villi, ja äijämäinen Hullu-Jussi.
Äijämäisinä päivinä saakin varoa omia varpaitaan, ja etenkin taskusta pilkottavaa matkapuhelinta, sillä hyvin nopeasti puhelin ui vesiautomaatissa päästäen mitä omituisempia ääniä siitä kuinka monen sadan euron puhelin hajoaa. Siinä onkin hampaanpuremista yhteen, ja saakin miettiä, mitä Mayan kanssa tekee. Etenkin tarhaan vienti on suuri ongelma heikkoluisille, laihoille tytöille, sillä Mayan tykkää näyttää upeita etukavioitaan ihmisen naamalle, ja rakastaa kiljumista tallin neidoille, jotka nätisti heiluttavat päätänsä odottaen, että kuka neidoista tuon upean oriin saa. Joten suosittelen, jos et ole ollut orien kanssa tekemisissä, laittamaan kalisevan orikuolaimen suuhun, ja näin matka tarhalle onnistuu ongelmitta, ja Mayan pysyy hyppysissä paremmin kuin koskaan! Yksinkertaista ja helppoa.
Ratsastaessa Mayanissa onkin näkemistä! Suosittelen siis varaamaan mukaan paperia, jottei kuola valu pitkin leukaa, kun vaativan koululuokan ratsukko pääsee treenamaan varsin upeaan, ja moderniin maneesiin. Mayan on perinyt selkeästi upeat, ja eteenpäin liitävät askeleet isältänsä Izz Masreelta, joka onkin korea, ja upea ruunikko arabialaisori. Mayan liikkuu lähes saumattomasti omistajansa kanssa, joka saa oriin kulkemaan vaikka päällään, kunhan pyytää, ja antaa selkeät avut. Ja voi uskomaton, Mayanin lisätty ravi- sekä laukka ovat mitä upeinta katsottavaa etenkin suomenhevosten omistajien silmissä.
Harvemmin Mayanin selkään kipuaa muutkin kuin omistaja sekä valmentaja, jotka treenaavat oria kohti tulevia arvokilpailuita kouluratsastuksen merkeissä. Jo nuorena Mayan näytti lupaavia merkkejä upeasta kouluhevosesta, mutta tuntui siltä, että koko homma kaatuisi niskalleen oriin ollessa erittäin epäkeskittynyt olennaiseen. Koulaamisella orista saikin mitä hienoimman liikkuvan hevosen. Mayan tarvitsee siis ratsastajan, joka antaa selkeät avut, ja on valmiina siihen, että hevonen on herkkä.
Esteratsastuksesta Mayan ei ole juurikaan ikinä pitänyt ellei lasketa muutamia kertoja maastossa, kun hevonen innostui näyttämään takapäätään kaverille, ja hyppäsi paksun, kaatuneen puun yli. Oli siinä ihmettelemistä, kun maastossa hyppää vauhdikkaasti, mutta maneesissa taasen on hieman tahkeaa ja vastahakoista. Esteillä Mayanin upeat liikkeet jäävät usein peittoon, kun ori haluaa nelistää pitkin maneesin seiniä, ja jääkin kesken esteenhyppäämisen ihailemaan itseään maneesin suurista peleistä. Joten suosittelen, että Mayanilla pidetään enempi koulutreenejä kuin estevalmennuksia, syystä tai toisesta.
© Kirjoittaja ei halua nimeään mainittavan, kiitos!

| I. Izz Masree trn, 156cm |
Ii. VIR MVA Ch. Beau Paris +// trn, 153cm, KTK-II, YLA2 | Iii. VIR MVA Ch. Grote Paris km, 155cm, KTK-II |
| Iie. Farr Spicee rt, 150cm, KRJ-III |
||
| Ie. SFM Adara Shaheen km, 150cm, KTK-II |
Iei. VIR MVA Ch. SFM Emir Shaheen km, n. 151cm, KTK-II |
|
| Iee. VIR MVA Ch. Moongate's Impression mkm, n. 152cm, KTK-III, YLA3, JPA-A | ||
| E. IS Rasheeka Bayda km, 145cm |
Ei. VIP MVA Fn. Whim Rowland km, 148cm, KTK-I |
Eii. Lameh Legend's Elegante +/ km, 149cm, KTK-II, KRJ-IV, NALA-II |
| Eie. Djamila HAL rn, 144cm | ||
| Ee. SMH Bljesh Amine rt, 149cm |
Eei. Ch. Dahabu Yakout km, 152cm | |
| Eee. VIR MVA Ch. Aibasar′s Blajih Haniyyah km, 145cm |
Mayan isä on komea Raydin ori Izz Masree. Tämä tummanruunikko domestic-ori on tullut tunnetuksi varsinkin upean ulkomuotonsa vuoksi. Ori on muun muassa palkittu kantakirjassa III-palkinnolle ja saanut itselleen VIR MVA Ch-arvonimen. Masreen on kasvattanut shonna tallillaan Ghazi Arabianssilla. Korkeutta orilla on mukavat 156cm. Jälkeläisiä Masreella on tällä hetkellä jopa kolmetoista kappaletta. Kaikki niistä ovat isänsä tavoin menestyneet upeasti kouluratsastuksessa. Kouluratsastuksen lisäksi komea isäori on myös kisannut AHAC:in parissa menestyksekkäästi. Masreen omistaa maineikas al Rayad Stud.
Mayan isänisä on Beau Paris. Uskomattoman hieno ori on menestynyt elämässään enemmän kuin hyvin. Se on varsinkin rakenteensa puolesta kerännyt paljon palkintoja. Ori Beau on palkittu VIR MVA Ch-arvonimellä ja se on kantakirjattu ||-palkinnolle. Upealiikkeinen ori on myös palkittu Yleislaatuarvostelussa kakkospalkinnolla. Beaun on kasvattanut Chaste Arabe ja nykyään se asustaa Dahabu Arabiansin omistuksessa kisaten aktiivisesti ja menestyksekkäin tuloksin AHAC:issa. Korkeutta punaruunikolla orilla on 153cm.
Mayan isänisänisä on Grote Paris. Kimo ori on rakenteellisesti erittäin upea ja kuuluisa jalostusori. Se on palkittu kantakirjassa II-palkinnolle 79 pisteellä. Orin on kasvattanut Eini Muurinen ja sen omistaa Maija Akkanen. Syntyneitä jälkeläisiä orilla on kaksi kappaletta. Grote on kisannut hiukan kouluratsastuksen ja esteratsastuksen parissa sijoittuen pari kertaa. Näyttelyistä se on saanut kaksi muotovaliosertiä. Luonteeltaan 155cm korkea ori on tasainen ja poikkeuksellisen rauhallinen arabialaiseksi täysiveriseksi.
Mayan isänisänemä on Farr Spicee. Elgwir Arabiansin omistuksessa oleva rautias tamma on kisannut elämänsä aikana hurjan määrän kisoja kouluratsastuksen ja AHAC:in parissa. Tamma on myös palkittu kouluratsastuksen laatuarvostelussa |||-palkinnolla. Luonteeltaan omistaja kuvaa tammaa hiukan hankalaksi, joten sitä onkin astutettu vain todella rauhallisilla oreilla. Upeita liikkeitään Spicee on periyttänyt jo 4 jälkeläiselleen. Korkeutta tammalla ei paljoa ole, vain 150cm. Sen on aikoinaan kasvattanut Farr Arabians.
Mayan isänemä on SFM Adara Shaheen. Muuta tammasta ei tiedetä sen kadonneiden sivujen lisäksi kuin, että se on väritykseltään kaunis kimo ja korkeutta tammalla on 150cm. Rakenteellisesti Shaheen on myös upea ja se onkin palkittu kantakirjassa II-palkinnolle ja jälkeläiskokoonpano koostuu vain menestysnimistä, erikseen mainittakoon esimerkiksi Magnum Amer Roulette ja Ch-M Saladin MA. Hienon linjan jatkaja on itse Mayanin isä Izz Masree.
Mayan isänemänisä on SFM Emir Shaheen. Orin sivut ovat kadonneet, joten siitä ei paljon tietoa ole nähtävillä. Väritykseltään ori on kimo ja korkeutta sillä on vain 151cm. Rakenteeltaan Emir on upea ja se on palkittu niin VIR MVA Ch -arvonimellä kuin kantakirjattukin II-palkinnolle.
Iee
E
Ei
Eii
Eie
Ee
Eei
Eee

- KRJ:n alaisissa sijoituksia kärjessä 27 kpl:tta, voittoja 5 kpl:tta.
23.01.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 1/40 (kutsu)
27.01.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 5/40 (kutsu)
11.02.2009 KRJ kouluratsastus, Vaativa B, tulos: 5/50 (kutsu)
13.02.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 2/32 (kutsu)
13.02.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo A, tulos: 6/50 (kutsu)
14.02.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 7/50 (kutsu)
15.02.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 1/50 (kutsu)
15.02.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 5/32 (kutsu)
16.02.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 3/50 (kutsu)
16.02.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 5/32 (kutsu)
18.02.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 3/30 (kutsu)
18.02.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 2/32 (kutsu)
28.02.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 4/43 (kutsu)
02.03.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 2/30 (kutsu)
08.03.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 2/42 (kutsu)
18.03.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 2/26 (kutsu)
30.03.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 2/11 (kutsu)
30.03.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 4/19 (kutsu)
31.03.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo A, tulos: 1/30 (kutsu)
31.03.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 1/11 (kutsu)
31.03.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 3/19 (kutsu)
01.04.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 2/11 (kutsu)
02.04.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 4/19 (kutsu)
04.04.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 2/11 (kutsu)
07.04.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 2/11 (kutsu)
12.04.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 1/14 (kutsu)
16.04.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 3/14 (kutsu)
28.04.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 4/19 (kutsu)
02.05.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 2/23 (kutsu)
04.05.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 4/19 (kutsu)
05.05.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo B, tulos: 2/23 (kutsu)
06.05.2009 KRJ kouluratsastus, Helppo C, tulos: 3/19 (kutsu)
- NJ:n ja MSY:n alaisissa sijoituksia kärjessä 0 kpl:tta, voittoja 0 kpl:tta.
-

00. kuuta vuonna 2000 o/t. Varsan nimi (i. Emän nimi)
Astutuspyyntöjä voi tietenkin kysellä mailin kautta, jos varsa kiinnostaa. Mayan ottaa mielellään tammoja vastaan. Jos ori kiinnostaa tilausvarsan emäksi niin, laita viestiä mailiini eli tähän osoitteeseen. varsat pyritään myymään mahdollisimmat hyviin koteihin, jotka ovat harkitusti valittu. Varsojen sukupuoleen ja nimeen ostajaehdokas voi itse vaikuttaa.

00. kuuta 2000 valmentaja taso valmennus
kommentit
