
Los Darkness of the Night tutummin "Lossi", VH-37064
Koulutasoltaan ko. He B, re. 140cm, me. 130cm, irto 150cm
Kilpaileminen lopetettu, eläkkeellä sekä jalostuskäytössä

Ori on erittäin rohkea ja hieman itsepäisyyttäkin löytyy, tosin välillä tuntuu, ettei hieman sana ole oikea sana kuvaamaan tämän suuren oriin luontoa. Lossi rakastaa tarhailua ja laitumella oloa, oli sää sitten minkälainen tahansa. Kesällä laitumella rakastaa juoksennella vapaudessa ja pitää muutenkin spurttailemisesta ympäri maita ja mantuja.. Säällä nyt ei ole juurikaan väliä. Yleisesti ottaen Lossi on energinen, omaperäinen ja symppis. Tähän herraan kannattaa tutustua.
Herkkä suusta ratsastaessa ja tottelee apuja hienosti. Suuri periksiantamattomuus voi olla joskus ongelma, jos Lossi esim. halua tehdä jotain tiettyä liikettä kouluratsastuksessa tms. Kouluratsastuksessa ei tahdo mennä hyvin, on erittäin itsepäinen, mutta Lossilla jos on ennenkin ratsastanut, silloin sen voi saada menemään ihan kohtalaisesti. Huippusuorituksia on silti turha aina odottaa. Vaikka kuinka yrittäisit hevonen ei suostu liikkumaan, se käy vain haraamaan vastaan ja tulokseksi tulee vain taistelemista hevosen ja ratsastajan välille. Kilpailuissa se taas on hyvä asia. Esteet ja kenttä ovat Lossin laji. Esteillä kuumenee huomattavasti, mutta jos osaa rauhoittaa menee hienosti radan kuin radan. Joskus taas liian pirteä ja ei tahdo kuunnella pidätyksiä, joten esterata voi mennä aika vauhdikkaasti. Lossi on ketterä, kääntyy nopeasti tiukkiinkin kaarroksiin. Huonoilla lähestymisillä saattaa kieltää, mutta taitavan ratsastajan kanssa menee melkein mistä tahansa yli. Hyppää erittäin ilmavasti ja jättää varaa esteisiin. Ei usein pudota. Maastoillessa Lossi on oikea kingi. Ei vie, mutta on kuitenkin reipas, rohkea ja maasto- sekä liikennevarma. Maastossa laukkakisoissa ihan ykkönen, juoksee kuin tykinkuula. Jos maastossa on muita hevosia, haluaa olla ensimmäisenä jonossa. Mastoesteillä ihan paras, tarpeeksi nopea, ketterä ja kestävä Kilpailuissa olessa tottunut olemaan, Hamppuhan on jo vanha konkari. Seisoo kiltisti paikoillaan ja tottelee kisapaikalla hoitaessa. Kuljetuksenkaan kanssa ei tule ongelmia.
Hoitaessa Lossi on kuunteleva, totteleva ja helppo käsitellä. Harjatessa antaa harjata joka puolelta, sillä Lossi pitää harjauksesta ja rapsutuksista. Tykkää erittäin paljon harjauksesta, eikä häiriinny, vaikka montakin ihmistä olisi karsinassa hyörimässä. Ei tarvitse laittaa karsinaan kiinni, kunhan muistaa karsinan oven aina sulkea poistuessaan karsinasta. Satulaa ja suitsia laittaessa voi hieman pelleillä, nostella päätä ylös ja uhkailla satulavyötä kiristäessä. Muuten seisoo paikoillaan ihan hyvin, eikä käänny ympäri tai mene karsinan nurkkaan. Lisäksi taluttaessa ei tule ongelmia, ellei joku muu hevonen tule lähelle. Silloin Lossi voi ruveta riehumaan ja uhkailemaan toiselle orille. Osaavalla taluttajalla tuskin tulee mitään ongelmia, mutta pienemmille voi tulla. Tammojen tullessa lähelle saattaa esittää ja rehennellä, komentamalla kyllä tottelee.
© Kirjoittaja ei halua nimeään mainittavan, kiitos!

| I. Angel´s Million Keys xx | Ii. Hopalong Riquett xx | Iii. Aqvida xx |
| Iie. Minuett xx | ||
| Ie. Mirabella Million xx | Iei. Brilliant xx | |
| Iee. Tsinja xx | ||
| E. TPT Marzoilnette xx | Ei. Timotay Ko xx | Eii. Boheme Ko xx |
| Eie. Trifora xx | ||
| Ee. Herecord Samantha xx | Eei. Herecord Dad xx | |
| Eee. Mansfield Brazilian xx |
Lossin isä Angel´s Million Keys xx "Keke", on komeaakin komeampi, vuonna 2001 syntynyt tummanruunikko täysiveriori. Säkäkorkeutta orilta löytyy 169cm verran. Periksiantamattoman ja rohkean luonteen omaava ori on kilpaillut niin koulu- kuin estepuolella, ja pari sijoitusta löytyy molemmista lajeista. Näyttelyistä tämä komistus on haalinut yhteensä neljä kunniamainintaa. Jälkeläisiä on kertynyt ainakin 6 kpl:tta Hampun lisäksi. Monet jälkeläisistä ovat ovat menestyneet kilparadoilla oikein hyvin.
Isänisä Hopalong Riquett xx on Englannissa syntynyt, suurikokoinen ori, säkäkorkeutta löyty jopa 175cm. Ori tunnetaan tutummin lempinimellä Riku ja luonteeltaan herra on rohkea ja kuumahko ori, jolta taitoa löytyy. Se hyppää hyvin ja taitaa Vaativan B'n koulukiemurat helposti. Tämä hieno tummahko ori on koulutustasoltaan erittäin korkea ja nuoruudessaan se menestyi kotimaassaan kisoissa. Jälkeläisiä se on jättänyt ainakin muutaman jälkeensä.
Isänemä on jo edesmennyt Mirabella Million xx, jolla on kisattu koulua ja esteitä hyvällä menestysksellä. Tamma oli luonteeltaan vireä, mutta hieman arka ja rauhaton. Tämä kaunis rautias tamma vaatikin rauhallisen ja kokeneen käsittelijän ratsastaessa, joka tiesi ja tunsi tamman täysin. Tamma nukkui pois 29-vuotiaana 23. maaliskuuta 2002 ja jätti jälkeensä 7 hienoa jälkeläistä, joista 4 oli tammoja ja 3 oreja. Tamma oli kotoisin Englannista, mutta se tuotiin Suomeen kilparatsuksi.
Lossin emä TPT Marzoilnette xx, on punaruunikko täysiverinen siitostamma, jonka paras saavutus näyttelykehistä on muotovalio-serti. Luonteeltaan Ilona on hyväkäytöksinen symppis, jolta Hamppu on varmasti perinyt paljon hyppypotentiaalia ja hyvää luonnetta. Nykyään tämä kaunis punaruunikko viettää eläkepäiviään siitoshevosena Catherinen tallissa Los Croftissa. Tällä hetkellä Ilonalta löytyy seitsemän varsaa, joista mainittakoon erityisesti Los Mad Bombers xx, joka menestyi ksiauransa aikana laukoissa ja on siirtynyt tämän jälkeen siitoshevoseksi.
Emänisä, tummanruunikko Timotay Ko xx on kilpaillut menestyksekkäästi koulua ja esteitä, mutta joutui onnettomuuteen joutuessaan jättämään kilpakentät taakseen. Kapasiteettiä orilla olisi löytynyt jopa 160cm esteradoille. Onnettomuuden jälkeen Tiko on toiminut jalostuskäytössä ja jälkeensä se onkin jättänyt monia kilparadoille meneestyneitä jälkeläisiä. Ori on toiminut erittäin hyvänä periyttäjänä. Luonteeltaan Tiko on aika raisu ja orimainen herra.
Emänemä Herecord Samantha xx on hyväluonteinen 22-vuotias siitostamma, joka on menestynyt hyvin niin näyttelyissä kuin kilpakentilläkin. Jälkeensä tamma on jättänyt monia kapasiteetikkaita hevosia, jotka omaavat hyviä luonteenpiirteitä. Luonteeltaan tamma itse oli erittäin ystävällinen ja rauhallinen tapaus. Kapasiteettia löytyi sekä este- ja koulupuolelle kisauran aikana.
© Blakkis, kiitos!

- ERJ:n alaisissa sijoituksia kärjessä 42 kpl:tta, voittoja 2 kpl:tta.
27.12.2002 ERJ esteratsastus, 70-90cm, tulos: 5/35 (ei kutsua, Fireroad)
20.12.2002 ERJ esteratsastus, 80-90cm, tulos: 8/30 (ei kutsua, Rainy Day's)
20.01.2003 ERJ esteratsastus, 100-120cm, tulos: 5/10 (ei kutsua, Caprimondea)
05.01.2003 ERJ esteratsastus, 100-110cm, tulos: 4/16 (ei kutsua, Kilpatalli Neilikka)
16.01.2003 ERJ esteratsastus, 100-119cm, tulos: 3/11 (ei kutsua, Sunbeam)
15.01.2003 ERJ esteratsastus, 100-120cm, tulos: 2/8 (ei kutsua, Aamuruskontalli)
10.02.2003 ERJ esteratsastus, 130cm, tulos: 7/25 (ei kutsua, Kilpatalli Neilikka)
28.02.2003 ERJ esteratsastus, 120-130cm, tulos: 3/20 (ei kutsua, Hopeasumu)
17.05.2003 ERJ esteratsastus, 125-140cm, tulos: 2/20 (ei kutsua, Tiiterin talli)
31.05.2003 ERJ esteratsastus, 100-120cm, tulos: 4/40 (ei kutsua, Crystal Foggy)
06.07.2003 ERJ esteratsastus, 120cm, tulos: 3/25 (ei kutsua, Stonemouth Ranch)
18.07.2003 ERJ esteratsastus, 120cm, tulos: 5/32 (ei kutsua, Ponipelto)
01.01.2004 ERJ esteratsastus, 130cm, tulos: 4/23 (ei kutsua, Startalli)
10.01.2004 ERJ esteratsastus, 10-130cm, tulos: 1/3 (ei kutsua, Wildwood Arabian's)
14.03.2005 ERJ esteratsastus, 110-120cm, tulos: 5/25 (ei kutsua, Cecile Stud)
16.03.2005 ERJ esteratsastus, 120-130cm, tulos: 2/20 (ei kutsua, Dauphine)
17.03.2005 ERJ esteratsastus, 110-120cm, tulos: 4/21 (ei kutsua, Balthamous)
20.03.2005 ERJ esteratsastus, Prix de Micanor 140-160cm, tulos: 6/23 (ei kutsua, YT Micanor)
21.03.2005 ERJ esteratsastus, 110-130cm, tulos: 4/10 (ei kutsua, Hopeaorin Siittola)
28.03.2005 ERJ esteratsastus, 120cm, tulos: 3/21 (ei kutsua, Katja K)
30.03.2005 ERJ esteratsastus, 130-140cm, tulos: 2/35 (ei kutsua, Varpunen)
03.04.2005 ERJ esteratsastus, 130-140cm, tulos: 6/24 (ei kutsua, Jump and Callop)
07.04.2005 ERJ esteratsastus, 100-110cm, tulos: 5/20 (ei kutsua, Funkyn YT)
07.04.2005 ERJ esteratsastus, 130-140cm, tulos: 2/19 (ei kutsua, Divinity)
13.04.2005 ERJ esteratsastus, 120-130cm, tulos: 4/18 (ei kutsua, FSRa)
23.04.2005 ERJ esteratsastus, 120cm, tulos: 6/16 (ei kutsua, Huvikumpula)
26.04.2005 ERJ esteratsastus, 100-110cm, tulos: 5/20 (ei kutsua, KK Summertime)
26.04.2005 ERJ esteratsastus, 130-150cm, tulos: 5/23 (ei kutsua, Bellatrix)
26.04.2005 ERJ esteratsastus, 120-130cm, tulos: 6/35 (ei kutsua, Wokki)
30.04.2005 ERJ esteratsastus, 120-140cm, tulos: 1/37 (ei kutsua, Kohinoor)
03.05.2005 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 5/14 (ei kutsua, Dozey)
05.05.2005 ERJ esteratsastus, 130-140cm, tulos: 3/6 (ei kutsua, Oriasema Hansun Talli)
07.05.2005 ERJ esteratsastus, 130-140cm, tulos: 4/23 (ei kutsua, DEW)
10.05.2005 ERJ esteratsastus, 130cm, tulos: 6/25 (ei kutsua, Al Shahir)
15.05.2005 ERJ esteratsastus, 110-120cm, tulos: 5/25 (ei kutsua, Silver Stud)
21.05.2005 ERJ esteratsastus, 110cm, tulos: 6/30 (ei kutsua, HC-Team)
25.05.2005 ERJ esteratsastus, 100-120cm, tulos: 2/18 (ei kutsua, Kilpatalli Lumikero)
29.05.2005 ERJ esteratsastus, 120-130cm, tulos: 5/30 (ei kutsua, Yksityistalli Neva)
30.05.2005 ERJ esteratsastus, 110-130cm, tulos: 3/30 (ei kutsua, Charmedtalli)
17.06.2005 ERJ esteratsastus, 130-150cm, tulos: 2/40 (ei kutsua, KK Vauhdikas)
24.07.2005 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 2/30 (ei kutsua, Championtalli)
25.07.2005 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 4/23 (ei kutsua, Kisatalli Rewen)
18.12.2007 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 2/39 (kutsu)
20.12.2007 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 2/62 (kutsu)
Villeissä kenttäratsastuskilpailuissa sijoituksia kärjessä 0 kpl:tta, voittoja 0 kpl:tta.
KeRJ:n alaisissa sijoituksia kärjessä 3 kpl:tta, voittoja 0 kpl:tta.
10.04.2005 KeRJ kenttäratsastus, He B - 100cm - 90cm, tulos: 3/22 (ei kutsua, Sinuhe)
16.04.2005 KeRJ kenttäratsastus, He B - 120 cm - 110cm, tulos: 5/14 (ei kutsua, Impera Estate)
18.12.2007 KeRJ kenttäratsastus, Helppo luokka, tulos: 5/26 (kutsu)
- NJ:n ja MSY:n alaisissa sijoituksia kärjessä 0 kpl:tta, voittoja 0 kpl:tta.
-

11. marraskuuta vuonna 2007 t. Ravena Yél (e. Ch. Favonitka)
19. helmikuuta vuonna 2008 o. Petrov Yél (e. Preslesnyj)
15. maaliskuuta vuonna 2008 o. Alyusha BRN (e. Quosel Eláine-Hánim)
29. maaliskuuta vuonna 2008 t. Pjortoi Polinta (e. Ljonjat IX)
30. maaliskuuta vuonna 2008 o. Nikolai Yél (e. Ch. Favonitka)
18. kesäkuuta vuonna 2008 t. Rebel Yél (e. Ch. Favonitka)
28. kesäkuuta vuonna 2008 t. Alyona Yél (e. Preslesnyj)
10. lokakuuta vuonna 2008 o. Varsan nimi (e. Yelizaveta)
Astutuspyyntöjä voi tietenkin kysellä mailin kautta, jos varsa kiinnostaa. Akei ottaa mielellään tammoja vastaan. Jos ori kiinnostaa tilausvarsan emäksi niin, laita viestiä mailiini eli tähän osoitteeseen. varsat pyritään myymään mahdollisimmat hyviin koteihin, jotka ovat harkitusti valittu. Varsojen sukupuoleen ja nimeen ostajaehdokas voi itse vaikuttaa.

29. heinäkuuta 2008 Peppi S:n 115cm estevalmennus Pikantissa
Lossin ja Lauran yhteistyö sujui koko valmennuksen ajan yhtä helppona ja rauhallisena. Lossi hyppäsi oikein hienosti, vaikka muutaman kerran meinasikin kieltää epäselvien apujen takia. Lossi hyppäsi oikein innokkaasti jokaisen esteen, eikä turhia säästellyt ilmavaroissa. Esteen jälkeisissä kurveissa Lossi oli taipuisa ja nopea jalkainen, vaikka kurvit olivatkin aika tiukkoja hevoselle. Hamppu kuumui hieman kun esteen koko nostettiin 115cm, mutta Laura piti Lossin hienosti hallinnassa. Sarjaesteillä ratsastaja saisi hieman lyhentää orin askellusta, että välit olisivat orille sopivat, koska Lossin laukka on ilmeisesti melko pitkää. Oikein hieno parivaljakko, joka tulee pärjäämään hyvin esteratsastuksen parissa.
