Sirkkeen mapattu otsikko

Ikäätyminen

4 vuotta - 23.03.2011
5 vuotta - 13.06.2011
6 vuotta - 13.09.2011
7 vuotta - 13.12.2011
8 vuotta - 13.03.2012
9 vuotta - 13.06.2012
10 vuotta - 13.09.2012
11 vuotta - 13.12.2012
12 vuotta - 13.03.2013
13 vuotta - 13.06.2013
14 vuotta - 13.09.2013
15 vuotta - 13.12.2013
16 vuotta - 13.03.2014
17 vuotta - 13.06.2014
18 vuotta - 13.09.2014 jne..

- Päiväkirja

Althea   

Althea eli tutummin "Tea", VH11-021-0356
Mustanruunikonkimo trakehner-tamma, säkäkorkeudeltaan 168cm
Syntynyt 13. maaliskuuta vuonna 2011 Suomessa, tällä hetkellä 8-vuotias
Kasvattanut ja omistaja Laura R., VRL-00169 / Sirke

Koulutasoltaan ko. He A, re. 150cm, me. 125cm, irto 160cm
Este/kenttäpainotteinen, siitoskäytössä

pikkukuva    pikkukuva

Hämyinen aamu-usva on saartanut tallirakennuksen ja kietonut laitumet huomaansa. Aamuinen aurinko pilkahtelee jo läheisen metsikön puiden takaa läpikuultavin kimaltavien vesipisaroiden tipahdellessa vähitellen sulavista jääpuikoista. Linnut livertelevät aamusointujaan tallikellon tikittäessä kaksikymmentä vaille seitsemän. Kuvankaunis kimo trakehner-tamma Althea aukaisee syvät aistikkaat silmänsä pörhistellen kunnolla herätäkseen maittavilta yöuniltaan. Unihiekat kaikkoavat hetkessä tammaneidin valkeista ripsistä. Huomaavaisesti Tea hörähtää hiljaa hyvät huomenet karsinan oven auetessa aamuheinien jakoa varten. Pian tamma jo rouskuttaakin tyytyväisenä herkullisen tuoreita heiniään monien vielä uinuessa syvissä horroksissaan. Tallin ovet käyvät, kun tallilaiset saapuvat aamupuuhiinsa, ja pian käytävällä käykin jo oikea hulina. Tyynen levollisesti Tea seurailee uteliaasti edestakaisin juoksentelevia tallityttöjä tuupaten aina välillä silkinpehmeällä turvallaan lähietäisyydellä hyöriviä tyttöjä saadakseen mahdollisesti makean sokeripalan tai muutaman hellän huomionosoituksen. Muiden tammaneitien herättyä kunnolla seurallinen neiti liittyy joka aamuiseen juorutuokioon, pääosin kuitenkin vain kuunnellen pahimpien juorukellojen suuria tarinointeja. Aamu etenee rauhallisesti tuttavalliseen tahtiinsa, kunnes joukko tallilaisia saapuu käytävälle riimunarut käsissään. Malttavaisesti Tea siirtyy hieman sivummalle karsinan raottuessa auki ojentaen kiltisti päänsä riimunarun kiinnitystä varten, minkä jälkeen se puhaltaa hempeän lämpimän tervehdyksen rakkaalle omistajalleen suoraan kasvoja vasten. Tämän jälkeen suuntana onkin sumuisen luminen laidun.

Harmaa utu on laskenut ja kaikonnut paljastaen valkean lumisen postikorttimaiseman. Aurinko lämmittää ihanan keväisesti, ja lumet tipahtelevat vähän väliä kuusipuiden latvaoksista maahan tömähdellen vaimeasti. Lumi narskuu tammalauman kavioiden alla näiden nelistäessä kohti suojaisaa metsän helmaa, jossa pikkulinnut kevättä rinnassa sirkuttavat ja livertävät raikuvasti. Saavuttuaan metsikön suojaan Tea asettuu nautiskelemaan heinäkasan antimista. Välillä tamma kurkistaa silmä tarkkana, että kaikki on hyvin, kunnes laskee katseensa keskittyen taas ateriointiin. Leppoinen tuuli puhaltaa keveästi houkutellen lauman nuorikot leikkiin kukkulan taakse. Äidillisesti neiti käväisee kurkistamassa pikkuisten puuhailuja yhtyen hippasleikkiin toviksi palaten lopulta muiden aikuisten joukkoon. Säyseästi valkea tamma alkaa sukia rakkaan emänsä harjan tyveä osoittaen kiintymystään. Naapurilaitumen rajalta kantautuu orien viettelytervehdyksen, kun nuorimmat tytön tylleröt ovat eksyneet hieman liiankin lähelle naapurin oripoikia. Määrätietoisesti suojelevainen lauman äitihahmo Tea suuntaa kohti tyttösiä käskien ja ajaen nämä lopulta fiksuna aikuisena hieman sivummalle takaisin lauman joukkoon. Loppuosa aamupäivästä kuluukin kunnon lumipesussa koko ryhmän intoutuessa piehtaroimaan pehmeässä lumessa oikein kunnolla. Pian portilta kuitenkin kantautuu tuttu vanha vihellys, ja hetkessä lauma jo suuntaakin ääntä kohti Tea huolellisesti lauman häntäpäässä tarkkailen, että kaikki ovat mukana. Nätisti valkea tamma pysähtyy paikoilleen jääden odottamaan omistajatartaan, ja lopulta parivaljakko lähteekin kohti kodikkaan kuivaa ja lämpöistä tallia muut perässään.

Aurinko on eksynyt vitivalkoisten pilviharsojen pumpulimassaan tuulen suhahdellessa ulkosalla. Tallissa käy täysipäinen hulina, kun tallitytöt hyörivät edestakaisin kanniskellen vesisankoja, heinäpaaleja ja vaikka mitä muuta. Hevoset käyskentelevät rauhassa karsinoissaan rupatellen toisilleen ja maiskutellen heiniään. Kello tikittää eteenpäin Tean tähyillessä hetkittäin toimiston suunnalle huolissaan, miksi omistaja ei ole vielä saapunut. Viimein kulman takaa kuitenkin ilmestyy tuttukasvoinen henkilö ja yllättynyt tamma hirnahtaa ilakoivasti. Kiltisti neiti väistää sivulle ja asettuu valmiiksi suittavaksi. Harjanvedot lipuvat sulavasti pitkin valkeaa pehmoista karvaa pitkin Tean uinahdellessa tyynenä. Varmuuden vuoksi aina välillä se kurkistaa rakkaan ystävättärensä voivan hyvin. Levollisesti neitokainen lepuuttelee jo valmiiksi toista takajalkaansa, jotta voitaisiin siirtyä kavioiden putsaukseen. Räystäät kolisevat, kun pikku linnut ottavat pienen kylvyn sulaneesta lumesta vedeksi muuttuneessa raikkaan viileässä vedessä. Suojat ja pintelit ilmestyvät tamman jalkoihin helposti, ja pian onkin suitsinnan aika. Huomaavaisesti Tea laskee kauniin siron päästä ottaen kuolaimet suuhunsa. Lämmin ruskea satulahuoma asettuu paikoilleen ja satuloidessa pienestä kutiamisesta huolimatta suloinen tamma ei temppuile laisinkaan, vaan kiristysvyö luikahtaa vaivattomasti paikoilleen. Kiltisti kuin valkea enkeli sädekehineen Tea kuuntelee nautinnollisesti omistajansa tarinointeja. Kellon viisarit osoittavat kello kahta, ja vihdoin parivaljakko suuntaakin kohti harjoituksia.

Valo täyttää maneesin auringon valon pilkottaessa laakeista kattoikkunoista. Tahdikas kavioiden kopse kantautuu ulkosalle saakka, kun määrätietoinen parivaljakko lähestyy hieman päälle metrin korkuista pystyestettä. Vaivattomasti kaunis kevytrakenteinen tamma ponnistaa ilmaan ylittäen esteen selkeällä ilmavaralla. Sutjakkaasti taipuisa neitokainen oikaisee vasemmalle lähtien kohti seuraavaksi 120 senttimetristä lankkuestettä. Rohkeasti ja ennakkoluulotta Tea ponnahtaa ylös ilmaan hieman liian aikaisin. Takakaviot kopsahtavat ylimmäiseen lautaan, joka putoaa maahan. Virheestä välittämättä tamma jatkaa matkaa tahdikkaan lennokkaassa laukassa ilmavin askelin väistellen vuorotellen oikealle ja vasemmalle rakennettujen esteiden välistä treenaten tiukkoja käännöksiä. Notkeasti näyttävä ratsukko onnistuukin tehtävästä. Katolla käy pauke, kun sulanut kosta lumi luiskahtaa maahan. Melusta huolimatta välittämättä kolinasta neiti jatkaa energisesti eteenpäin. Loput esteet ylittyvät helposti oikealla ajoituksella ja komealla ilmalennolla. Viimeisen pystyn jälkeen tamma hidastaa hieman vauhtiaan pysähtyen lopulta maneesin katsomon puoleisen väliseinän eteen. Saatuaan suussa sulavan makean rakeisen sokeripalan Tea odottelee kärsivällisesti seuraillen sivusilmällä uusien korkeampien esteiden kokoamista. Tovissa parivaljakko on taas vauhdissa. Rohkeasti uusi palo silmissään valkea neitokainen kiihdyttää harja hulmuten kohti melkein puolitoista metriä korkeata okseria. Huimapäisenä emänsä tavoin Tea ei kaihda jännitystä, vaan käy suoraan asiaan. Mutkattomasti tamma loikkaa komeaan ilmaliitoon laskeutuen nätisti alas. Vetreästi tahtia lisäten se suuntaa kohti kolmiosaista sarjaa. Pelottomasti ratsukko laukkaa eteenpäin matkatavoittavin askelin suoriutuen ensimmäisestä esteestä helposti. Kolmannen kohdalla toinen takakavio koskettaa ylintä puomia kuitenkaan pudottamatta tätä. Hiki virtaa valkean tamman kaulaa pitkin tämän siirtyessä lopulta rauhalliseen vapaaseen käyntiin. Onnittelevat taputukset siliävät tamman kosteaa kaulaa vasten. Voipunut Tea pysähtyy paikoilleen, kun ratsastaja nousee sen selästä. Kiitokseksi neiti hirnahtaa tyytyväisesti, minkä jälkeen parivaljakko karkaakin kototallin suojaan.

Ilta-aurinko laskeutuu pilvilautan taakse synnyttäen kauniin vaaleanpunaisen auringonlaskun horisonttiin. Valot syttyvät yksi kerrallaan tallin pihalla sijaitsevien lamppuihin valaisten hämärtyvää pihaa ja tietä. Tallissa käy vielä vilske, kun tallitytöt valmistelevat viimeisiä ilta-askareitaan. Levollisesti uupunut tamma rouskuttaa iltakaurojaan napaten välillä heinätupollisen. Tyynesti enkelimäinen Tea ojentaa päänsä ulos karsinastaan kurkaten toimiston suuntaan elätellen toivoa, että rakas omistaja saapuisi sanomaan hyvät yöt ja pitämään lyhyehkön seurustelutauon. Viimeisetkin kottikärryn renkaan synnyttämät natinaäänet loppuvat ja äsken harjatessa pöllynnyt pöly laskeutuu takaisin maahan. Tähdet ovat ilmestyneet tummanpuhuvalle taivaalle melkein jo puolikkaana möllöttävän kuun rinnalle. Pilvet ajelehtivat tuulen vieminä neidin katsellessa tuikkivalle taivaalle. Viimein kulman takaa kantautuu ääniä. Innokkaasti tamma katsahtaa käytävälle ja hörähtää iloisesti. Karsinan avauduttua neiti sulkee omistajattarensa sydämelliseen syleilyyn lopulta työntäen päänsä silkkisen päänsä omistajansa rintaa vasten. Rauhallisesti neitokainen asettuu makuulleen olkipedilleen kuuntelemaan tuttavallista ääntä. Loppu ilta kuluukin salaisuuksien ja kertomuksien parissa, kunnes yö vihdoin saapuu. Viimein nariseva karsinan ovi sulkeutuu ja lukko naksahtaa kiinni. Herttainen Tea sulkee kauniit sielukkaat silmänsä vaipuen uneen.

Sukutaulu ja -selvitys

I. Waterfall's Grapevine trak
km, 163cm, YLA3
Ii. WW Avaldo trak
hkm, 165cm, †
Iii. Valdosta trak
mrn, 166cm, †
Iie. White Amethyst trak
km, 166cm, †
Ie. WF Gripping trak
rn, 163cm, KTK-II, †
Iei. VIR MVA Ch. Gorodovoj trak
trn, 172cm, KTK-II, †
Iee. VIR MVA Ch. Waterfall's Grande Breed trak
rn, 163cm, KTK-II
E. Scorpia's Alia anglo-trak
km, 168cm, Klass-I, KTK-II
Ei. Alfie COS trak
rn, 169cm
Eii. Star Theme's Alfonso trak
rt, 167cm
Eie. Ch. Classic Nicotine trak
prn, 172cm, KRJ-II, YLA2, esiKTK, †
Ee. Fresia Bo anglo-trak
prn, 172cm
Eei. Sasnak Faygor xx
km, 168cm, esiKTK, †
Eee. Thalala of Scorpia trak
rn, 164cm

Laajennettu 5-polvinen sukutaulu

i

Ryhdikäs harmaankimo trakehner-ori WW Avaldo syntyi sateisena heinäkuun 13. päivänä vuonna 2002. Jo pojan ensimmäisistä askellushetkiä sivusta seuraten huomasi oripojan vekkulimaisen ja leikkisän luonteen. Tunnetun ja kuuluisan Whitewoodin Ratsutilan kasvatti edusti harvinaisempaa sukulinjaa. Sen isä oli komea tummanpuhuva Valdosta ja emä kuvankaunis yhdysvaltalainen tuonti kimo trakehner-tamma White Amethyst. Vieroitusikään tultuaan lupaava miehenalku muutti ensimmäisen omistajansa huomaan Wirtual W nimiseen talliin. Täytettyään 5 vuotta kyvykäs ori ehti starttaamaan muutamissa kilpailuissa ja osallistumaan muutamiin näyttelyihin menestymättä kovinkaan hyvin. Säkäkorkeudeltaan 165 senttimetriä korkea Vallu astui ensimmäisen omistajansa huomassa muutaman tamman, kunnes omistajanvaihdoksen myötä muutettuaan Kerpan omistukseen Siittola Zeniin ori siirtyi suoraan siitoskäyttöön esiintymättä sen koommin kilparadoilla. Ylväs hyväluontoinen ori oli tammojen suosiossa vuoden 2004 aikana jättäen jälkeensä yhteensä 14 tyylikästä jälkeläistä. Leikkimielinen vanha herra jaksoi vielä vahoilla päivillään vieläkin kujeilla, kunnes kunniakkaan 27 vuoden iässä iäkäs paljon kokenut Vallu päätettiin päästää vaivoistaan pistämällä viimeisen pistoksen kauniin aurinkoisena lokakuun 19. päivän aamuna vuonna 2004.

Kaunis ruunikko trakehner-tamma WF Gripping oli maineikkaan vuosina 2001-2006 vaikuttaneen Siittola Waterfallin myöhemmin Classic tallina tunnetun tallin suojatti. Grippe syntyi koleana tammikuun 15. päivänä vuonna 2004 ihastuttavan emänsä Waterfall's Grande Breedin lämpimään syleilyn huomaan. Ikää karttui kotitallissa taidokkaalle pikkuneidille nopeasti ja pian oppivainen tamma jo starttakin ensimmäisissä koulukilpailussaan Helppo C -tasoisessa luokassa ja kilpaillen jo seuraavana päivänä esteiden parissa sijoittuen ensimmäistä kertaa. Nopeasti loistokkaasta lupauksesta kehkeytyi hienojen ja menestyneiden vanhempiensa tavoin mitä mainion monitaitoinen kilparatsu. Vahvimmillaan permeät ja pitkät askeleet omannut Grippe oli kouluratsastuksessa, mutta kukoisti se myös muissa lajeissa keräten yhteensä 52 sijoitusta. Muutamaan otteeseen se nähtiin myös helpoissa valjakkoajo- ja western-luokissa. Vuoden 2005 alkupuolella tamma vietti lyhyehkön tauon kisauksessa loukkaantumisen vuoksi. Kilttiluontoinen neiti pärjäsi myös hyvin näyttelyiden kaidalla tiellä näyttäytyen näyttelyjaoksen alaisissa näyttelyissä LVK-sijoilla jopa 7 kertaa tienaten yhteensä yhtä monta irtoSERTiä ja JS:ää. Tammalla olikin jo pian koossa sertit Champion-arvonimeä varten, jota ei valitettavasti koskaan sille anottu. Kantakirjaustilaisuudessa se kantakirjattiin II-palkinnolle pistein 72. Ratsastaessa Grippe oli helposti kuumeneva, mutta kuitenkin oikein mukava ratsastaa. Jälkeläisiä älykäs ja lumoava kokenut tammarouva jätti yhteensä 5 menestynyttä ja hyvärakenteista jälkeläistä ennen uinumistaan syvään ikuiseen uneen rakkaan omistajansa hoivissa kotitallin rauhassa.

e

Kookas ruunikko trakehner-ori Alfie COS syntyi hämyisenä toukokuun 20. päivän aamuna vuonna 2006 Bellicosen varsomiskarsinan lämpimille heinille. Pienestä heiveröisestä varsasta, joka haparoiden hoiperteli elämänsä ensimmäiset tuntit päästäkseen seisomaan jaloilleen, karttui nopeasti rohkean ja itsepäisen luonnon omaava kyvykäs nuori oripoika. Hyväliikkeinen lupaava nuorukainen muutti kasvattajansa Delin hoivista Heidi S:n omistukseen Kosstenloossiin Iso-Britanniaan. Hetkessä pienestä pojan nallista kasvoi komea kompaktin rakenteen omaava nuorukainen, joka esiintyi ensimmäisen kerran kilparadoilla jo hieman alle neljävuotiaana. Ajan saattelemana komean ulkomuodon omaava Alfie menestyi sijoituksia napsien ja menestystä kahlien esteradoilla. Vähitellen matalista 60 senttimetrin korkuiset esteet vaihtuivat vaativiin 140cm korkuisiin esterakennelmiin. Kokemuksen ja iän myötä hieman arvaamattomasta orimaisesta herrasta on keskeytynyt erittäin asiallisen olemuksen omaava herrasmies. Tammojen osuessa kuitenkin eteen syttyy orin päässä punainen valo, jolloin höyry suorastaan nousee orin korvista. Erittäin orimaisesta luonteestaan huolimatta punertavan sävyisen karvan omaava Alfie on mitä rakastettavin persoona. Tämä yhdenihmisen oriherra on ajan saatossa toiminut aktiivisesti jalostuskäytössä jättäen jälkeen useita hyvin menestyneitä komean hyppykyvyn omaavia hyväliikkeisiä ja -rakenteisia esteratsuja. Eläkepäiville siirryttyään ja sen aikaisen omistajansa Heidin jäädessä tauolle ori siirty Alinaan kasvattajan hyenan omistukseen. Lopulta ylväs paljon kokenut ja maailmaa nähnyt ori muutti Siiri K:n luokse vuokralle määrittelemättömäksi ajaksi HR Warmbloodsiin viettämään leppoisia eläkepäiviä.

Kevytrakenteinen punaruunikko anglotrakehner-tamma Fresia Bo syntyi koleana tammikuun 27. päivän illansuuna vuonna 2007, jolloin vitivalkoisia lumihiutaleitä tuprutti pimeältä taivaalta riittämiin seuraavan päivän aamuun saakka. Pirteä ja sievä tammavarsa nousi nopeasti jaloilleen alkaen heti kuin mahdollista imemään emänsä nisää saadakseen lämmintä maitoa. Kevään saapuessa pienikokoisesta varsasta oli kasvanut viehättävä hyväliikkeinen neitokainen. Ensimmäiset elinvuotensa lahjakas Fresia vietti kasvattajansa hyenan voimissa kasvattitallillaan Scorpiassa kehittyen nopeasti ja oppien uusia hyvän koulutuksen seurauksena. Nelisen vuotiaana nuori tyttönen starttasi ensikertaa maastoratsastusjaoksen kilpailuissa 70cm luokassa sijoittuen 15 parhaan joukkoon liki 30 osallistujasta. Vuosien edetessä lupaava tamma kilpaili hyvällä menestyksellä kenttäratsastusjaoksen alaisissa kilpailuissa CCI/CIC*-tasolla. Kapasiteettia niin koulu- kuin estepuolelle omaava Fresia kilpaili myös muutamaan otteeseen KRJ:n sekä ERJ:n alaisissa luokissa sijoittuen muutamaan otteeseen. Muutaman aktiivisen kisakautensa jälkeen vaativahko luontoinen neiti siirtyi hooriyan omistukseen asustelemaan Ceridwyniin. Kaunis ja viehättävä tammaneiti ei kuitenkaan ehtinyt startata uuden omistajansa kanssa kuin muutamissa valjakkoajokilpailuissa noviisitasolla, kun siirtyi uuden omistajansa tauon myötä taas kasvattajalleen. Myöhemmällä iällä mukavasti kilparadoilla kukoistanut Fresia muutti Flash Stablesiin Elinan omistukseen. Pariin otteeseen parivaljakko nähtiin vielä mm. kenttäratsastus kilpailuissa, mutta vähitellen pohjimmiltaan mukavaluontoinen tamma siirtyi rauhallisempaan elämäntapaan siitostamma-nimikkeellä. Rattoisien eläkepäivien ohessa Fresia ei ole vielä saanut muita varsoja omistajansa lähdettyä pois virtuaalimaailmasta. Näin ollen Aliina on jäänyt jälkeläiseksi.

Kilpailutulokset

Villeissä esteratsastuskilpailuissa sijoituksia kärjessä 0 kpl:tta, joista voittoja 0 kpl:tta.
ERJ:n alaisissa kilpailuissa sijoituksia kärjessä 57 kpl:tta, joista voittoja 12 kpl:tta.
03.04.2011 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 1/40 (kutsu)
05.04.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 1/46 (kutsu)
17.04.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 5/30 (kutsu)
17.04.2011 ERJ esteratsastus, 120cm, tulos: 2/50 (kutsu)
19.04.2011 ERJ esteratsastus, 120cm, tulos: 5/50 (kutsu)
04.05.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 3/30 (kutsu)
05.05.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 2/30 (kutsu)
07.05.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 3/30 (kutsu)
20.05.2011 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 6/50 (kutsu)
22.05.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 3/50 (kutsu)
22.05.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 1/30 (kutsu)
22.05.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 3/30 (kutsu)
23.05.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 4/30 (kutsu)
25.05.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 5/30 (kutsu)
26.05.2011 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 3/30 (kutsu)
28.05.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 5/30 (kutsu)
28.05.2011 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 5/30 (kutsu)
29.05.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 1/30 (kutsu)
31.05.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 2/21 (kutsu)
01.06.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 1/30 (kutsu)
18.06.2011 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 6/50 (kutsu)
26.09.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 2/30 (kutsu)
26.09.2011 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 4/46 (kutsu)
01.10.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 3/30 (kutsu)
02.10.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 4/30 (kutsu)
04.10.2011 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 3/40 (kutsu)
05.10.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 2/30 (kutsu)
06.10.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 1/30 (kutsu)
27.10.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 3/30 (kutsu)
29.10.2011 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 2/39 (kutsu)
29.10.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 1/24 (kutsu)
29.10.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 2/40 (kutsu)
30.10.2011 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 4/40 (kutsu)
25.11.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 5/30 (kutsu)
26.11.2011 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 4/30 (kutsu)
04.01.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 4/30 (kutsu)
07.01.2012 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 2/30 (kutsu)
09.01.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 1/30 (kutsu)
11.01.2012 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 5/30 (kutsu)
01.02.2012 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 2/30 (kutsu)
02.02.2012 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 4/30 (kutsu)
02.02.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 1/30 (kutsu)
03.03.2012 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 1/56 (kutsu)
03.03.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 3/60 (kutsu)
04.03.2012 ERJ esteratsastus, 130cm, tulos: 2/50 (kutsu)
05.03.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 2/60 (kutsu)
06.03.2012 ERJ esteratsastus, 140cm, tulos: 3/50 (kutsu)
07.03.2012 ERJ esteratsastus, 130cm, tulos: 4/35 (kutsu)
07.03.2012 ERJ esteratsastus, 130cm, tulos: 1/50 (kutsu)
08.03.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 3/43 (kutsu)
09.03.2012 ERJ esteratsastus, 130cm, tulos: 2/50 (kutsu)
12.03.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 2/30 (kutsu)
13.03.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 1/30 (kutsu)
15.03.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 4/30 (kutsu)
15.03.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 2/30 (kutsu)
16.03.2012 ERJ esteratsastus, 120cm, tulos: 1/30 (kutsu)
31.03.2012 ERJ-Cup esteratsastus, 150cm, tulos: 17/242 (kutsu)
13.04.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 1/40 (kutsu)
24.04.2012 ERJ esteratsastus, 150cm, tulos: 5/30 (kutsu)

Villeissä kenttäratsastuskilpailuissa sijoituksia kärjessä 0 kpl:tta, joista voittoja 0 kpl:tta.
KeRJ:n alaisissa kilpailuissa sijoituksia kärjessä 42 kpl:tta, joista voittoja 9 kpl:tta.
09.04.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 3/30 (kutsu)
26.04.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 1/35 (kutsu)
29.04.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 1/30 (kutsu)
04.05.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 1/32 (kutsu)
05.05.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC*, tulos: 2/50 (kutsu)
25.05.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 5/30 (kutsu)
26.05.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 3/30 (kutsu)
27.05.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC*, tulos: 5/29 (kutsu)
29.05.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC*, tulos: 3/29 (kutsu)
30.05.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC*, tulos: 2/29 (kutsu)
31.05.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC*, tulos: 5/30 (kutsu)
17.06.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 1/50 (kutsu)
25.06.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 5/38 (kutsu)
28.06.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 5/29 (kutsu)
30.06.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 4/29 (kutsu)
09.09.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC*, tulos: 4/28 (kutsu)
20.09.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 3/37 (kutsu)
27.09.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 4/41 (kutsu)
17.10.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 4/30 (kutsu)
07.11.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 6/50 (kutsu)
08.11.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 2/24 (kutsu)
22.11.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 1/50 (kutsu)
24.11.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 1/50 (kutsu)
25.11.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 7/50 (kutsu)
08.12.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 3/40 (kutsu)
21.12.2011 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 3/50 (kutsu)
10.01.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC*, tulos: 5/30 (kutsu)
19.01.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 1/50 (kutsu)
20.01.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 2/50 (kutsu)
23.01.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 1/50 (kutsu)
25.01.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 5/50 (kutsu)
27.01.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 3/30 (kutsu)
11.02.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 2/33 (kutsu)
22.02.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 1/40 (kutsu)
23.02.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 4/30 (kutsu)
23.02.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 4/40 (kutsu)
21.03.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 2/40 (kutsu)
21.03.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 4/29 (kutsu)
22.03.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 2/40 (kutsu)
22.03.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 5/29 (kutsu)
25.03.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 4/30 (kutsu)
28.03.2012 KeRJ kenttäratsastus, CCI/CIC**, tulos: 4/30 (kutsu)

Villeissä näyttelyissä sijoituksia kärjessä 0 kpl:tta, joista voittoja 0 kpl:tta.
NJ:n alaisissa näyttelyissä sijoituksia kärjessä 1 kpl:tta, joista voittoja 0 kpl:tta.
12.12.2011 NJ näyttelyt, Trakehnertammat, tulos: LKV3 KUMA, JS (kutsu)

Jälkikasvu

02. syyskuuta vuonna 2011 t. Alessia (i. Fabulous Victory SNAK)
25. joulukuuta vuonna 2011 t. Aberdeen (i. Tornando KR)

Palaa edelliselle sivulle  -   Sivun alkuun  -   Etusivulle

VIRTUAALIHEVONEN - A SIM-GAME HORSE
Webdesign © RINSESSA 2012, kaiken muun materiaalin LR, ellei toisin mainita.
Kopiointi kielletty Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti.