header

Asukasmäärä

- Oreja 14 kappaletta
- Tammoja 23 kappaletta






© LR

Kyseessä on virtuaalitalli.

 

Tallin asukkaat

Raikkaan kesäpäivän aurinko kohoaa keskipäivällä pilveettömälle taivaalle pölyn pöllytessä ulos tallin oviaukoista. Hevoset hörähtelevät tyytyväisinä karsinoissaan odotellen tulevan päivän tapahtumia. Vanha puinen seinäkello tikittää eteenpäin tallin valkoisella karkealla tiiliseinällä valon tulviessa sisään pienistä valkokarmisista ikkunoista. Tallitytöt hyörivät edestakaisin tehden joka päiväisiä askareitaan. Hevonen kerrallaan tupsahtaa ulos ovista suunnaten kohti mahdollista nautiskeltavaa maastoretkeä tai ahkeraa treenituntia. Tallipihan koivussa keltanokkainen mustarastas laulelee kauniisti tallin herrasmiesten kurkkiessa karsinoistaan nähdäkseen pienenkin vilkahduksen tallin toisella puolella oleilevista neitokaisista. Neitien kammiossa on käynnissä oikea jutustelutuokio tai oikeastaan oikea juoruilukerho, kun tammaneidit hörisevät toisilleen kesäpäivän parhaita paloja. Päivittäinen melske ja vilske jatkuvat samaan tahtiin, kunnes illan ensimmäiset tähdet syttyvät taivahalle rauhoittaen hulinan levolliseksi hiljaisuudeksi.

tallien peruspohjan piirrustukset

suomenhevonen o. Pyryttäjä
suomenhevonen o. Mörkövaaran Pyteri
suomenhevonen o. Isokiho KAT
suomenhevonen o. Sirkkeen Lennokki
suomenpienhevonen o. Mörkövaaran Lennokas
suomenpienhevonen o. Sirkkeen Varjokas
suomenpienhevonen o. Keinumäen Hurmuri
suomenhevonen t. Lipstessa
suomenhevonen t. Sirkkeen Linessa
suomenhevonen t. Mörkövaaran Sirena
suomenhevonen t. Haavelaakson Helinä
suomenhevonen t. Sirkkeen Sinja
suomenhevonen t. Raadelman Vimpula
suomenpienhevonen t. Sirkkeen Lumilii
suomenpienhevonen t. Sirkkeen Heline
trakehner o. Florian
trakehner o. Vandal de Poém
suomalainen puoliverinen o. Astronomy Domine KK
suomalainen puoliverinen o. Charmyard Acacio
trakehner t. Althea
trakehner t. Alessia
trakehner t. Norine Fawk
anglo-trakehner t. Scorpia's Alia
suomalainen puoliverinen t. Brianach
suomalainen puoliverinen t. Brielle
suomalainen puoliverinen t. Sangria
suomalainen puoliverinen t. Shauna Vegas
new forest o. Löwers Birger
welsh part bred o. Cian Aeron
lämminveriori o. BBT Farewellmyson
new forest t. Dimmans Cajsa
shetlanninponi t. Päivärinteen Halina
ratsuponi t. Chopiniana kel
welsh part bred t. Rousseau Aneira
welsh part bred t. Edelina WS
saddlebred t. CLA City of Bliss
arabialainen täysverinen t. Khayriyah Atifa al Rayad
englantilainen täysverinen t. Charmyard Nefertiti


Ulkoasun © Riikka Ala-Hulkko 2008-2009, tekstit Laura R, kuvat RAH & Stock.XHNG - Valid XHTML and CSS
Kopiointi kielletty Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti.